L'Arc~en~Cielin jäsenet ovat ilmoittaneet uusista julkaisuista sekä bändin että sooloprojektien osalta.
Vokalisti HYDE on juuri aloittanut VAMPSin maailmankiertueen, ja Yukihiro julkaisee aiempien ilmoitusten mukaisesti acid android -projektinsa toisen mini-albumin coden 27.10.
Basisti TETSUYA sen sijaan julkaisee uuden soolosinkun. Lonely Girlin on määrä ilmestyä 10.11. Singlelohkaisusta julkaistaan kaksi versiota, joista rajoitettu sisältää DVD:n, jolta löytyy PV, sekä kolme keräilykorttia. Singlen kappaleet ovat Lonely Girl, sen instrumentaaliversio ja remix tänä vuonna ilmestyneestä LOOKING FOR LIGHT -singlestä.
Myös L'Arc~en~Ciel ehtii julkaista jotain vielä tämän vuoden puolella, ennen keikkataukonsa loppua. 24.11. ilmestyy tämänvuotinen painos bändin perinteeksi muodostuneesta joulusinglestä. Hurry Xmas sisältää erikoispakkauksessaan jo julkaistun singlen, DVD:n ja uuden joulukoristeen.
L'Arc~en~Cielin ja bändin jäsenten julkaisuja
uutinen - 07.10.2010 13:50
lähde: Viralliset kotisivut

© Sony Music Entertainment (Japan) Inc.













