KISAKIn johtama, pienempien visual kei -bändien julkaisukanavana toimiva levy-yhtiö UNDER CODE PRODUCTION on viime aikoina uutisoinut lukuisista sen alla levytttävien bändien julkaisuista. Lisäksi levy-yhtiö tehnyt levytyssopimuksen kahden nuoren visuaalista rokkia soittavan bändin kanssa.
Ensimmäisenä vuorossa on Megaromania, jolta ilmestyy neljänä versiona uusi single, AURORA-destinies of world-. Sinkku saapuu kauppoihin 4.8., ja sen eri versiot sisältävät toisistaan poikkeavan kannen lisäksi jokainen eri bonuskappaleen. "Deluxe-versio" puolestaan sisältää lisäksi DVD-levyn.
Myös UCP:n nuorempaan kastiin kuuluva E'm~grief~ juhlistaa toista vuosipäiväänsä 18.8. ilmestyvällä sinkulla. Kahtena eri versiona kauppoihin saapuva Atonality sisältää kaksi kappaletta sekä DVD:n. Molemmilla versioilla sekä toinen biisi että DVD ovat erilaiset, mutta molemmat DVD:t sisältävät sekä bonuselokuvan että musiikkivideoita.
Vuodesta 2003 saakka yhdessä soittanut Arc on sekin julkaisemassa uuden singlen. Kaksiraitainen CD on nimetty Byou Simulationiksi ja se ilmestyy 10.10.
Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä ovat vuorossa yhtiön kaksi uutta kiinnitystä; jo muutaman vuoden pystyssä ollut värikäs oshare kei -yhtye CindyKate, sekä viime vuonna perustettu synside. Näistä ensin mainittu julkaisee ensimmäisenä levytyksenään UNDER CODElle boxer-singlen, joka julkaistaan 25.8., ja toinen, samana päivänä, ensimmäisen minialbuminsa Yakusokusareta ando, sono daishoun joka sisältää viisi kappaletta.
aiheeseen liittyvät julkaisut
aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
uutinen
- 31.07.
AKB48 ja sinkku
- 31.07.
heidi. toisella major-singlellään
- 31.07.
Inaba Koshin paluukokopitkä
- 31.07.
Yuya Matsushita julkaisee singlen
- 30.07.
GPKISMin minialbumi
- 30.07.
CHEMISTRY singlellä
- 30.07.
vistlip auto-onnettomuudessa - manageri menehtyi
- 29.07.
AAA:n 25. single
- 29.07.
Uutta TOKIOlta
- 29.07.
Single T.M.Revolutionilta
- 28.07.
Kaksi albumia DaizyStripperiltä
- 28.07.
Seileenin EP
- 28.07.
doa ja kuudes kokopitkä
- 27.07.
Inugami Circus-danin singlejulkaisu
- 27.07.
Hitoto Yon toinen kokoelma
- 27.07.
ricen tulevat singlet
- 27.07.
UCP-uutisia
- 27.07.
9GOATS BLACK OUTin rumpali Aki ei palaa bändiin
- 26.07.
Mika Nakashiman sinkku
- 26.07.
Zill (Moran) on kuollut
- 26.07.
flumpool singlellä
- 23.07.
The GazettE julkaisee kaksi singleä ja esiintyy Tokyo Domessa
- 23.07.
Doremidan ja kokopitkä
- 23.07.
Plastic Treen levyjä uusintapainoksina
- 23.07.
Vidoll-single vielä ennen taukoa
- 23.07.
Tokami julkaisee ensimmäisen kokopitkänsä
- 21.07.
lynch. viimeisellä indies-singlellään
- 20.07.
VAMPSin ilmaiskeikka suorana netissä
- 20.07.
Kellopeliappelsiini-vaikutteinen Hat Trickers Suomeen
- 17.07.
Akanishi Jin jättämässä KAT-TUNin?
- 17.07.
meth. lopettaa
- 17.07.
Karasu julkaisee toisen sinkun
- 17.07.
SCREW kokopitkällä
- 17.07.
Minialbumi nililtä
- 15.07.
the studsin Daisuke on menehtynyt
- 14.07.
Dir en grey Amerikkaan Apocalyptican kanssa
- 13.07.
Tulevia VK-julkaisuja (Wizard, Ap(r)il, Lc5, Mix Speaker's,Inc.)
- 13.07.
Uusi vokalisti ja minialbumi Lolita23q:lle
- 13.07.
Ono Erena valmistuu AKB48:sta
- 13.07.
Syun (Galneryus) soolojulkaisu
- 10.07.
X JAPANin paluulevy valmistumassa
- 09.07.
Single ja albumi SMAPilta
- 09.07.
YUKI julkaisee singlen
- 09.07.
Otsuka Ai singlellä
- 09.07.
Schwein ja uusi single
- 07.07.
An Cafen viimeisin konsertti DVD:lle
- 07.07.
Loppukesän Eurooppapainokset
- 07.07.
Uusi albumi leccalta
- 07.07.
Natsuko Ason kokopitkä
- 07.07.
Tomoayasu Hotein keikka suorana USTREAMissa
- 03.07.
12012 ja albumi
- 03.07.
D=OUT PS Companylle
mainokset










