Loppukesän Eurooppapainokset

uutinen - 07.07.2010 18:12
lähde: Gan-Shinin uutiskirje, CLJ Recordsin kauppa
Merkittävimmiltä eurooppalaisilta japanilaisen musiikin levitykseen keskittyviltä levy-yhtiöiltä, Gan-Shinilta ja CLJ Recordsilta, on molemmilta luvassa uusia julkaisuja tulevalle elokuulle.

Heti elokuun alussa, 4.8., ilmestyy the GazettEn uusi PV-kokoelma. CLJ Recordsin julkaisema europainos sisältää 10 videopätkää, REGRETistä BEFORE I DECAYhin. FILM BUG II sisältää materiaalia yhteensä noin tunnin verran.

Japanissa erittäin hyvin indie-yhtyeeksi menestynyt L'arc~en~Ciel-vokalisti HYDEn ja Oblivion Dust -kitaristi K.A.Z.in muodostama duo VAMPS julkaisee viimeisimmän albuminsa BEASTin myös Euroopassa. Näillä näkymin Gan-Shinin levittämä 13-raitainen levy ilmestyy myyntiin 6.8.

Elokuun lopussa on vuorossa jotain erilaisempaa Gan-Shinin viimeisimmän kiinnityksen muodossa. Metallia esittävän, vielä nuoren Crossfaithin ensimmäinen albumi The Artificial Theory for The Dramatic Beauty ilmestyy 20.8. Live-esiintymisillään underground-piireissä mainetta kerännyt bändi on myös esiintynyt esimerkiksi blessthefallin, Machine Headin ja Calibanin lämppärinä.
aiheeseen liittyvät julkaisut
aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus
Gan-Shin
uutinen


mainokset
  • Neo Tokyo
  • FLOW - AWESOME Jrock concert!
  • Bishi Bishi, by Ankama
  • FLOW
  • MAN WITH A MISSION
  • CLJ Records
  • An Cafe - Nosturi 6.11.2012