born vaihtaa PS Companylle

uutinen - 01.06.2010 21:20
Tunnetuimpiin VK-levymerkkeihin luettavan PSC:n bändikatalogi kasvaa bornilla, joka on juuri ilmoittanut levy-yhtiön vaihdostaan. Blogissaan yhtye vakuuttaa faneilleen, ettei yllätyksenä tullut muutos tule vaikuttamaan merkittävästi sen soundiin ja että kokoonpano aikoo jatkaa toimintaansa entiseen tapaan. Vajaat kolme vuotta nykyisen nimensä alla toiminut bändi on herättänyt melkoista huomiota Japanin visual kei -piireissä, ja se on myös esiintynyt kertaalleen Yhdysvalloissa.

Uusi sopimus on jo alkanut, joten joulukuussa Indie PSC:ltä valmistuneen SuGin levy-yhtiössä korvaavan bändin viimeiseksi julkaisuksi edellisellä merkillä jäi tammikuinen single RED HOT COBRA. born on kuitenkin jo paljastanut uutta materiaalia olevan luvassa syksyllä; bändiltä ilmestyy nopeassa tahdissa kolmen kuukauden aikana kolme uutta minialbumia. Ensimmäinen saapuu kauppoihin elokuussa, ja on muiden tavoin vielä nimeä vailla. Myös kaikki tarkemmat yksityiskohdat selviävät vasta myöhemmin.

Bändin uuden lookin, kommenttivideon ja muuta voi katsastaa sen uusilta
virallisilta kotisivuilta.
aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus
FLOW - AWESOME Jrock concert!
uutinen


mainokset
  • MAN WITH A MISSION
  • FLOW - AWESOME Jrock concert!
  • An Cafe - Nosturi 6.11.2012
  • FLOW
  • Neo Tokyo
  • Bishi Bishi, by Ankama
  • CLJ Records