VK-yhtye Marie saapuu Tampereelle ja Helsinkiin

uutinen - 07.05.2010 23:28
lähde: JrockSuomi
Helmikuussa ensimmäisen minialbuminsa Marien julkaissut visual kei -yhtye Marie saapuu Suomeen kesällä.

Vuonna 2006 Osakassa perustettu bändi koostuu vokalisti-kosketinsoittajasta kaista, kitaristi haijista, basisti MIYAsta ja rumpali Shitosta. Sen musiikki on Osakasta peräisin oleville VK-bändeille tyypillistä, ja Marielta löytyykin niin nopeampitempoisia kuin hitaampia kappaleita. Yhtyeen diskografia on vielä melko vaatimaton, se on uuden albuminsa lisäksi julkaissut vasta kaksi perinteistä singleä ja kolme digitaalista julkaisua.

Toistamiseen Euroopassa vieraileva bändi esiintyy Suomessa peräti kahdella keikalla, jotka ovat näillä näkymin sen ainoat konsertit vanhalla mantereella tänä vuonna. JrockSuomen järjestämistä keikoista ensimmäinen on Helsingissä Arabian nuorisotalolla 15.6. ja toinen vajaata viikkoa myöhemmin, 20.6., Tampereen Klubilla. Helsingin konsertti on ikärajaton, Tampereella on erikseen rajattu anniskelualue. Molempiin ovet aukeavat kello 18:00 ja itse keikka alkaa 19:30. Lippujen hinta Helsinkiin on sekä ennakkoon että ovelta 12 €, Tampereelle ennakkoon ostettuna ne ovat kaksi euroa tätä halvemmat. Lipunmyynti alkaa Tiketissä ensi maanantaina 10.5.

Yhtyeen kappaleita voi kuunnella sekä sen MySpacestä että bändin viralliselta YouTube-kanavalta. Marien virallisten kotisivujen englanninkielinen versio on myös juuri avattu.
aiheeseen liittyvät julkaisut
aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus

Marie BURN OUT ~Finland Tour one man show~

uutinen


mainokset
  • An Cafe - Nosturi 6.11.2012
  • Bishi Bishi, by Ankama
  • CLJ Records
  • FLOW - AWESOME Jrock concert!
  • FLOW
  • MAN WITH A MISSION
  • Neo Tokyo