Hiphop-ryhmä HOME MADE Kazoku, jonka uusi single L.O.V.E. tulee myyntiin 10. helmikuuta, on nyt ilmoittanut uuden albuminsa julkaistavan 3. maaliskuuta.
CIRCLE-niminen levy on kokonaisuudessaan ryhmän viides albumi ja ensimmäinen sitten HOMEn, joka julkaistiin elokuussa 2008. Neljäntoista kappaleen joukossaan se pitää singlet L.O.V.E. ja Tomorrow feat. Kusuo sekä albumiversion Mukaikazesta. Näiden lisäksi mukaan mahtuu myös yhteistyössä räppäri SEAMOn kanssa tehdyt kappaleet, kuten myös pop-rock-yhtye noanowan laulaja Yukkon.
Mitä rajoitettuun versioon tulee, se pitää sisällään kuvamateriaalia ryhmän viime vuoden esiintymiseltä Akasaka BLITZillä, Tokiossa. 16. joulukuuta pidetty konsertti järjestettiin tuolloin marraskuussa julkaistun singlen Tomorrow feat. Kusuon juhlistamiseksi.
Mainostaakseen albumiaan HOME MADE Kazoku aloittaa myös uuden, maanlaajuisen kiertueen, joka kattaa seitsemällä konsertillaan viisi kaupunkia. Avajaiskonsertti pidetään Zepp Sendailla 28. huhtikuuta, kun taas viimeinen, 9. toukokuuta pidettävä konsertti sijoittuu Tokyo JCB HALLille.
uutinen
- 27.02.
Church of Misery menettää kitaristin
- 27.02.
ACIDMAN julkaisee DVD:n
- 27.02.
Every Little Thing ja albumi
- 27.02.
Sadien seuraava single
- 25.02.
EAT YOU ALIVEn tuleva sinkku
- 25.02.
SPEEDin seuraava single
- 25.02.
Otsuka Ai singlellä
- 25.02.
Uusi digitaalinen single SUGIZOlta
- 25.02.
ORICON top 10 - Viikko 8
- 25.02.
Jazztronik Espoon April Jazz -tapahtumaan
- 25.02.
METALUCIFER Vastavirralle
- 22.02.
Uutta Kagrra,lta
- 22.02.
Chiaki Kuriyaman debyytti
- 22.02.
AciD FLavoR on lopettanut toimintansa
- 21.02.
V6: albumi ja kiertue
- 21.02.
ORICON top 10 - Viikko 7
- 21.02.
Kokopitkä Porno Graffittilta
- 21.02.
school food punishmentin ensialbumi
- 21.02.
12012 ja DVD
- 19.02.
exist†trace palaa Suomeen
- 16.02.
Toinen albumi Kalafinalta
- 15.02.
cali≠garin ≠-mini-albumi
- 15.02.
NEWS julkaisee singlen
- 15.02.
Kaksi BUMP OF CHICKEN-singleä
- 13.02.
USB- ja vinyylijulkaisuja hideltä
- 12.02.
SuGin ja Alice Ninen uudet julkaisut myös Euroopassa
- 12.02.
Vetenaaribändi THEATRE BROOK tekee paluun
- 12.02.
Rie fun viides kokopitkä
- 12.02.
ORICON top 10 - Viikko 6
- 12.02.
BREAKERZ julkaisee akustisen minialbumin
- 11.02.
Albumi HOME MADE Kazokulta
- 11.02.
Minialbumi ja DVD Mix Speaker's,Inc.:iltä
- 11.02.
Versailles Suomeen
- 11.02.
Uusia julkaisuja MIYAVIlta
- 11.02.
SCREW'n uusi basisti ja kaksi uutta singleä
- 11.02.
Uutisia TOSHIsta
- 08.02.
Arashi uudella singlellä
- 08.02.
Albumi KOKIAlta
- 08.02.
THE KIDDIE julkaisee singlekokoelman
- 08.02.
Tulevat eurojulkaisut
- 08.02.
Shonen Knife menettää rumpalin
- 08.02.
D'espairsRayn ensimmäinen single vuodelle 2010
- 08.02.
abingdon boys schoolin DVD
- 08.02.
ORICON top 10 - Viikko 5
- 03.02.
Single Satsukilta
- 03.02.
Uutta D:ltä
- 03.02.
Superflyn viime vuosi DVD:nä
- 03.02.
PaRADEiS'n debyyttialbumi
- 01.02.
Phantasmagorian paluun loppu ja KISAKIn uusi bändi
- 01.02.
9mm Parabellum Bullet ja uusi albumi
- 01.02.
Best-of ja DVD L'Arc~en~Cieliltä
- 01.02.
DOUBLE palaa tauoltaan
mainokset








