girugameshilta albumi joulukuussa

uutinen - 03.09.2009 10:36
lähde: Viralliset kotisivut, Sarah J onemanista ja flyer
girugamesh on viettänyt kuluvan vuoden melko pitkälti tien päällä. Heillä oli kaksi mittavaa Japanin-kiertuetta, Euroopan-kiertue ja TV-mainoksensa takia surullisenkuuluisaksi noussut con-esiintyminen Yhdysvalloissa. Tästä huolimatta julkaisutahti on pysynyt yllä: tuloillaan on live-DVD, kaksi singleä, jotka vievät MUSICin aloittamaa suuntaa eteenpäin ja kolmas singlejulkaisu, jonka on määrä ilmestyä lokakuussa.

Hurjasta tahdista huolimatta vuoden loppuun on luvassa vielä lisää, nimittäin kokopitkä albumi. 16.12. ilmestyvällä levyllä ei, kuten arvata saattaa, ole vielä nimeä. Tiedossa on ainoastaan, että se ilmestyy kolmena versiona, joista SUPER LIMITED EDITION sisältää dokumentin, kiertuemateriaalia, PV:n ja haastattelun, LIMITED EDITION PV:n ja offshot-materiaalia, ja viimeisenä pelkän albumin sisältävä REGULAR EDITION. Mahdollisista kappale-eroista eri versioiden välillä ei ole vielä varmuutta. Ensi vuoden puolella järjestetään albumin julkaisun kunnialle "Premium Oneman Show" 31.1. Shinkiba Studio Coastilla.
aiheeseen liittyvät julkaisut
aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus

girugamesh ''Here we go!!'' WORLD TOUR 2011

uutinen


mainokset
  • FLOW - AWESOME Jrock concert!
  • An Cafe - Nosturi 6.11.2012
  • MAN WITH A MISSION
  • Neo Tokyo
  • Bishi Bishi, by Ankama
  • FLOW
  • CLJ Records