X JAPANin Tokion konsertit, konsertti Taipeissa ja Violet UK

uutinen - 28.03.2009 14:00
lähde: lehdistötilaisuus
X JAPANin YOSHIKI kertoi tämän viikon maanantaina lehdistötilaisuudessa, että bändin Tokyo Domen konsertit (toukokuun 2. ja 3. päivä) aiotaan pitää kaikesta huolimatta. Yhtyeen ja basisti HEATHin managementin välisten sopimusvaikeuksien vuoksi kahta Etelä-Korean konserttia lykättiin. Tokyo Domen konserttien lipunmyyntiä lykättiin samalla ja tämän takia huhut Tokion konserttien peruuntumisesta lähtivät liikkeelle.

YOSHIKI on kuitenkin vakuuttanut bändin faneille, että Tokyo Domen konsertit pidetään. Arpomalla voitettavia lippuja ryhdytään myymään keskiiikkona Yoshiki:n kännykkäsivun kautta. Lehdistötilaisuudessa ilmoitettiin X JAPANin pysähtyvän myös Taiwanissa. 30. toukokuuta bändin on määrä pitää konsertti Pan-Chiao Stadiumilla, Taipeissa.

YOSHIKI kertoi myös, että Violet UK tekee "GOEMON"-elokuvan teemakappaleen. Elokuvan ohjaaja on Kazuaki Kiriya ja elokuvan ensi-ilta on vappuna. ROSA-nimisen kappaleen julkaisupäivää ei ole vielä tiedossa.
aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus
FLOW - AWESOME Jrock concert!
uutinen


mainokset
  • Bishi Bishi, by Ankama
  • An Cafe - Nosturi 6.11.2012
  • MAN WITH A MISSION
  • FLOW
  • FLOW - AWESOME Jrock concert!
  • Neo Tokyo
  • CLJ Records