-
Kran singlelohkaisu
uutinen - 29/02/2012 - Visual kei -yhtyeeltä ilmestyy loppukeväästä single.
-
Oricon top 10 - Viikko 9
uutinen - 29/02/2012 - Singlelistalla jälleen lähinnä uutuusjulkaisuja, edesmennyt Whitney Houston nousi kymmenen myydyimmän albumin joukkoon.
-
LUNA SEAn uutuussinglen yksityiskohdat
uutinen - 27/02/2012 - LUNA SEAn odotettu sinkku julkaistaan maaliskuussa.
-
Japanilaisyhtyeet versioivat NIRVANAa
uutinen - 27/02/2012 - NEVERMIND TRIBUTE -coveralbumilla kuullaan eri rockbändiä.
-
MEGin coveralbumi
uutinen - 27/02/2012 - MEGin uudelta albumilta voi kuulla animeista tuttuja kappaleita.
-
NMB48 live-DVD:llä
uutinen - 27/02/2012 - NMB48 -ryhmän vuosikonsertin näkee pian myös DVD:llä.
-
Sashihara Rinon debyyttisingle
uutinen - 26/02/2012 - Sashihara Rino on tunnettu parhaiten AKB48-ryhmän jäsenenä.
-
UVERworld julkaisee singlen
uutinen - 26/02/2012 - Menestyneen pop-ryhmän sinkku ilmestyy maaliskuun lopussa.
-
PENICILLIN kokoelmalla
uutinen - 26/02/2012 - Pitkäikäisen yhtyeen best of -julkaisu ilmestyy huhtikuussa.
-
YUIn DVD- ja blu-ray -julkaisut
uutinen - 26/02/2012 - Poptähdeltä uusi konserttijulkaisu, luvassa myös vanhojen DVD:iden blu-ray-versioita.
-
Livejulkaisu Kanjani∞:lta
uutinen - 26/02/2012 - Johnny's-poikabändin Osakassa kuvattu keikka saapuu DVD:lle ja blu-raylle.
-
Sinkkulohkaisu A:lta
uutinen - 26/02/2012 - Anonymous Confederate Ensemblen seuraava sinkku julkaistaan maaliskuussa.
-
SEX-ANDROIDin minialbumi
uutinen - 26/02/2012 - Punk-vaikutteiselta bändiltä ilmestyy uutta materiaalia.
-
NEGA albumilla
uutinen - 26/02/2012 - Visual kei -yhtye tiedotti lisätietoja tulevasta levystä ja vuosipäiväkonsertista.
-
LM.C ja live-DVD
uutinen - 26/02/2012 - Punk-pop-duon julkaisee vuosipäiväkonserttinsa DVD:llä.
-
AKFG singlellä
uutinen - 24/02/2012 - Rockbändi jatkaa tasaista julkaisutahtiaan huhtikuussa.
-
exist†trace julkaisee kokopitkän
uutinen - 24/02/2012 - Majoriksi siirtyneen yhtyeen albumi julkaistaan loppukeväästä.
-
Oricon top 10 - Viikko 8
uutinen - 24/02/2012 - Ensi viikolla jäähyväiskonserttinsa soittavan Tokyo Jihenin viimeiset julkaisut nousivat listakärkeen.
-
Porno Graffittin yhdeksäs albumi
uutinen - 23/02/2012 - Porno Graffittin uutuusalbumi tulee myyntiin maaliskuussa.
-
SATSUKIn digitaalinen single
uutinen - 23/02/2012 - SATSUKIn uusi sinkku tulee myyntiin iTunesiin.
-
JaME Suomi etsii tiimiläisiä
uutinen - 22/02/2012 - JaME Suomi etsii joukkoonsa lisää kirjoittajia ja muita avustajia.
-
TRILL-DANin kappaleen traileri YouTubessa
uutinen - 21/02/2012 - TRILL-DANin musiikkivideon ennakkopätkä on nähtävissä YouTubesta.
-
Dolly singlellä
uutinen - 21/02/2012 - Dollyn uusi single julkaistaan huhtikuussa.
-
DaizyStripperin live-DVD
uutinen - 21/02/2012 - DaizyStripper julkaisee uuden DVD:n maaliskuussa.
-
PLUNKLOCK-kilpailu on ratkennut
uutinen - 20/02/2012 - Viikonloppuna käynnistetty PLUNKLOCK-kilpailu on saanut voittajansa.
-
Minialbumi Art Cubelta
uutinen - 20/02/2012 - Visual kei -bändin toinen minialbumi seuraa vuoden 2009 Rasentsukia.
-
Administratorin loppu
uutinen - 20/02/2012 - Nuori vk-yhtye päättää uransa toukokuun alussa.
-
Videojulkaisut Nakashima Mikalta ja Mizuki Nanalta
uutinen - 20/02/2012 - Kahden naislaulajan DVD-julkaisut ilmestyvät kevään aikana.
-
D:n Ruiza ja soololevy
uutinen - 19/02/2012 - Kitaristi julkaisee toisen instrumentaalikappaleista koostuvan minialbuminsa.
-
La'Mule hajoaa
uutinen - 19/02/2012 - Visual kei -yhtye hajoaa yhdeksän vuoden tauon päätteeksi.
-
9mm Parabellum Bulletin livejulkaisu
uutinen - 19/02/2012 - Rockbändin keikkanauhoitus ilmestyy DVD:llä ja blu-rayllä.
-
Studioalbumi SuGilta
uutinen - 19/02/2012 - Oshare-vaikutteisen yhtyeen seuraava levy ilmestyy keväällä.
-
Oricon top 10 - Viikko 7
uutinen - 18/02/2012 - Larukun paluulevy nousi albumilistan kärkeen, indie-puolella myydyimpänä vk-yhtye R-shitei.
-
GO!GO!7188 lopettaa
uutinen - 18/02/2012 - Miltei 15 vuotta yhdessä ollut yhtye lopettaa laulajakitaristin lähdön vuoksi.
-
BREAKERZ kahdella DVD:llä
uutinen - 17/02/2012 - Visuaalinen kolmikko julkaisee live-DVD:itä.
-
BENI levyttää
uutinen - 17/02/2012 - Naisartisti julkaisee ensimmäisen cover-levynsä.
-
Taketatsu Ayana soolouralle
uutinen - 17/02/2012 - K-ON!!-seiyuu julkaisee ensimmäisen soolosinglensä.
-
miwa julkaisee studioalbumin
uutinen - 17/02/2012 - Nuoren popparin toinen levy ilmestyy maaliskuussa.
-
Maaliskuun pop-DVD:itä
uutinen - 17/02/2012 - w-inds. ja Hey! Say! JUMP julkaisevat molemmat live-DVD:n.
-
mamono lopettaa
uutinen - 17/02/2012 - Kauhuteemainen kokoonpano ehti olla kasassa runsaan vuosikymmenen.
-
vistlip ja singlelohkaisu
uutinen - 17/02/2012 - Visuaalisen bändin tuleva julkaisu saapuu kauppoihin huhtikuussa.
-
GRANRODEOn single ja DVD
uutinen - 17/02/2012 - GRANRODEO julkaisee sinkun ja DVD:n tänä keväänä.
-
Kalafina uudella singlellä
uutinen - 17/02/2012 - Kalafinaa kuullaan jälleen huhtikuussa singlellä.
-
Sinkku Nishino Kanalta
uutinen - 14/02/2012 - Nishino Kanan single tulee myyntiin 14. maaliskuuta.
-
Lolita23q:n ja Lc5:n uudet albumit
uutinen - 14/02/2012 - Lolita23q ja Lc5 julkaisevat studioalbumit tänä keväänä.
-
AKB48:n kaksi DVD:tä
uutinen - 12/02/2012 - AKB48 julkaisee kaksi DVD:tä saman kuukauden aikana.
-
Uutuuksia Ayumi Hamasakilta
uutinen - 12/02/2012 - Ayumi Hamasaki julkaisee singlen ja moniversioisen live-DVD:n.
-
Remioromen ja school food punishment tauolle
uutinen - 11/02/2012 - Remioromen ja school food punishment ovat molemmat ilmoittaneet jäävänsä tauolle.
-
Kuraki Main hyväntekeväisyys-DVD
uutinen - 11/02/2012 - Kuraki Mai järjesti hyväntekeväisyyskonsertin lokakuussa. Nyt konsertti on nähtävissä myös DVD:nä.
-
May'nin kolmas albumi
uutinen - 10/02/2012 - Poplaulaja May'n julkaisee kolmannen albumin.
-
Amuro Namien sinkkulohkaisu
uutinen - 10/02/2012 - Amuro Namie julkaisee singlen maaliskuussa.
-
Single girl next doorilta
uutinen - 10/02/2012 - girl next doorin tuleva single ilmestyy toukokuun lopussa.
-
Shimizu Shotan single
uutinen - 10/02/2012 - Shimizu Shotan tuleva single julkaistaan 22. päivä tätä kuuta.
-
Live-DVD ja blu-ray Superflyltä
uutinen - 10/02/2012 - Superflyta voi katsella oman olohuoneen sohvalta huhtikuussa julkaistavan DVD:n ja blu-rayn myötä.
-
Oricon top 10 - Viikko 6
uutinen - 09/02/2012 - RADWIMPSin Zettai zetsumei -DVD kipusi Oriconin DVD-listan sijalle 8.
-
DIR EN GREY perui tulevat kiertueensa - Kyo sairaalaan
uutinen - 09/02/2012 - DIR EN GREY on peruuttanut kaikki tulevat esiintymisensä laulajansa äänihuuliongelmien vuoksi.
-
DOG in The PWO:n sinkku ja albumi
uutinen - 09/02/2012 - DOG in The PWO julkaisee singlen ja albumin kevään aikana.
-
Kis-My-Ft2:n single ja debyyttialbumi
uutinen - 09/02/2012 - Kis-My-Ft2:n kaivattu single ja vielä odotetumpi debyyttialbumi tulevat myyntiin maaliskuussa.
-
Crystal Kay julkaisee singlen
uutinen - 09/02/2012 - Crystal Kay julkaisi vasta joulukuussa singlen; nyt on uuden tuulen aika.
-
Berryz Koubou singlellä
uutinen - 08/02/2012 - Berryz Kouboun tuleva sinkku tulee kauppoihin maaliskuussa.
-
Miyano Mamorun kolmas albumi
uutinen - 08/02/2012 - Miyano Mamorun studioalbumi tulee kauppoihin huhtikuussa.
-
Megaromanialta sinkku ja studioalbumi
uutinen - 08/02/2012 - Megaromanian seuraava single ilmestyy ystävänpäivänä, kun taas studioalbumi tulee olemaan saatavilla vasta huhtikuussa.
-
Liniltä minialbumi ja live-DVD
uutinen - 08/02/2012 - Lin -the end of corruption world- julkaisee kaksi julkaisua samana päivänä.
-
COCOA OTOKO。n viimeinen single
uutinen - 08/02/2012 - COCOA OTOKO。julkaisee vielä yhden singlen ennen hajoamistaan.
-
the GazettE -uutisia
uutinen - 08/02/2012 - the GazettEn live-DVD julkaistaan 14. tammikuuta.
-
AAA:n 31. single
uutinen - 07/02/2012 - AAA:n uutuussingle saapuu kauppoihin helmikuun loppupuolella.
-
Debyyttialbumi Milky Bunnylta
uutinen - 07/02/2012 - Milky Bunnyn debyyttialbumi julkaistaan maaliskuussa.
-
J Soul Brothersin kuudes single
uutinen - 06/02/2012 - J Soul Brothersin uusi sinkku tulee kauppoihin maaliskuussa.
-
Sadien minialbumi
uutinen - 06/02/2012 - Pian seitsemän vuotta pystyssä ollut Sadie julkaisee minialbumin.
-
Oricon top 10 - Viikko 5
uutinen - 06/02/2012 - Tokyo Jihenin albumi tippui 4. sijalta 6. sijalle.
-
Misarukan debyyttialbumi
uutinen - 06/02/2012 - Misarukan ensimmäinen studioalbumi julkaistaan toukokuun alussa.
-
SuGilta live-DVD
uutinen - 06/02/2012 - SuGin DVD:ltä löytyy materiaalia yhtyeen konsertista NHK Hallilla.
-
Moranin ja BugLugin uutuussinglet
uutinen - 04/02/2012 - Moran ja BugLug julkaisevat uudet singlet tänä keväänä.
-
Aicle.n best of -albumi
uutinen - 04/02/2012 - Aicle. julkaisee best of -albumin ennen hajoamistaan.
-
DOPING PANDA ja Para:noir hajoavat
uutinen - 04/02/2012 - DOPING PANDA ja Para:noir ovat ilmottaneet hajoavansa tänä keväänä.
-
Single BORNilta
uutinen - 04/02/2012 - Visual kei -yhtyeen BORNin uusi single tulee kauppoihin maaliskuussa.
-
D palaa Suomeen toukokuussa
uutinen - 03/02/2012 - Visual kei -bändi D:n toukokuisen Suomen-keikan lipunmyynti alkoi tänään.
-
B'z esittää Dragon's Dogman teemaraidan
uutinen - 01/02/2012 - Seikkailupeli Dragon's Dogman tunnuskappale on B'z-kaksikon käsialaa.
- 29.02.
Kran singlelohkaisu
- 29.02.
Oricon top 10 - Viikko 9
- 27.02.
LUNA SEAn uutuussinglen yksityiskohdat
- 27.02.
Japanilaisyhtyeet versioivat NIRVANAa
- 27.02.
MEGin coveralbumi
- 27.02.
NMB48 live-DVD:llä
- 26.02.
Sashihara Rinon debyyttisingle
- 26.02.
UVERworld julkaisee singlen
- 26.02.
PENICILLIN kokoelmalla
- 26.02.
YUIn DVD- ja blu-ray -julkaisut
- 26.02.
Livejulkaisu Kanjani∞:lta
- 26.02.
Sinkkulohkaisu A:lta
- 26.02.
SEX-ANDROIDin minialbumi
- 26.02.
NEGA albumilla
- 26.02.
LM.C ja live-DVD
- 24.02.
AKFG singlellä
- 24.02.
exist†trace julkaisee kokopitkän
- 24.02.
Oricon top 10 - Viikko 8
- 23.02.
Porno Graffittin yhdeksäs albumi
- 23.02.
SATSUKIn digitaalinen single
- 22.02.
JaME Suomi etsii tiimiläisiä
- 21.02.
TRILL-DANin kappaleen traileri YouTubessa
- 21.02.
Dolly singlellä
- 21.02.
DaizyStripperin live-DVD
- 20.02.
PLUNKLOCK-kilpailu on ratkennut
- 20.02.
Minialbumi Art Cubelta
- 20.02.
Administratorin loppu
- 20.02.
Videojulkaisut Nakashima Mikalta ja Mizuki Nanalta
- 19.02.
D:n Ruiza ja soololevy
- 19.02.
La'Mule hajoaa
- 19.02.
9mm Parabellum Bulletin livejulkaisu
- 19.02.
Studioalbumi SuGilta
- 18.02.
Oricon top 10 - Viikko 7
- 18.02.
GO!GO!7188 lopettaa
- 17.02.
BREAKERZ kahdella DVD:llä
- 17.02.
BENI levyttää
- 17.02.
Taketatsu Ayana soolouralle
- 17.02.
miwa julkaisee studioalbumin
- 17.02.
Maaliskuun pop-DVD:itä
- 17.02.
mamono lopettaa
- 17.02.
vistlip ja singlelohkaisu
- 17.02.
GRANRODEOn single ja DVD
- 17.02.
Kalafina uudella singlellä
- 14.02.
Sinkku Nishino Kanalta
- 14.02.
Lolita23q:n ja Lc5:n uudet albumit
- 12.02.
AKB48:n kaksi DVD:tä
- 12.02.
Uutuuksia Ayumi Hamasakilta
- 11.02.
Remioromen ja school food punishment tauolle
- 11.02.
Kuraki Main hyväntekeväisyys-DVD
- 10.02.
May'nin kolmas albumi
- 10.02.
Amuro Namien sinkkulohkaisu
- 10.02.
Single girl next doorilta
- 10.02.
Shimizu Shotan single
- 10.02.
Live-DVD ja blu-ray Superflyltä
- 09.02.
Oricon top 10 - Viikko 6
- 09.02.
DIR EN GREY perui tulevat kiertueensa - Kyo sairaalaan
- 09.02.
DOG in The PWO:n sinkku ja albumi
- 09.02.
Kis-My-Ft2:n single ja debyyttialbumi
- 09.02.
Crystal Kay julkaisee singlen
- 08.02.
Berryz Koubou singlellä
- 08.02.
Miyano Mamorun kolmas albumi
- 08.02.
Megaromanialta sinkku ja studioalbumi
- 08.02.
Liniltä minialbumi ja live-DVD
- 08.02.
COCOA OTOKO。n viimeinen single
- 08.02.
the GazettE -uutisia
- 07.02.
AAA:n 31. single
- 07.02.
Debyyttialbumi Milky Bunnylta
- 06.02.
J Soul Brothersin kuudes single
- 06.02.
Sadien minialbumi
- 06.02.
Oricon top 10 - Viikko 5
- 06.02.
Misarukan debyyttialbumi
- 06.02.
SuGilta live-DVD
- 04.02.
Moranin ja BugLugin uutuussinglet
- 04.02.
Aicle.n best of -albumi
- 04.02.
DOPING PANDA ja Para:noir hajoavat
- 04.02.
Single BORNilta
- 03.02.
D palaa Suomeen toukokuussa
- 01.02.
B'z esittää Dragon's Dogman teemaraidan








