GLAY julkaisee neljä peräkkäistä singleä

uutinen - 10.04.2019 10:10
lähde: OHP
Aiemmin tänä vuonna GLAY ilmoitti suunnittelevansa 25-vuotismerkkipaalunsa kunniaksi monia erityisiä asioita tälle vuodelle. Yksi näistä suunnitelmista on pitää kaksi keikkaa MetLife Domella Saitamassa elokuun 17. ja 18. päivä.

Ja kuin lisätäkseen intoa näihin keikkoihin, GLAY on ilmoittanut aikovansa julkaista neljä peräkkäistä digitaalista singleä - yhden joka kuukaudelle elokuuhun saakka.

Ensimmäinen julkaisu oli Hajimari no uta, jonka tv-mittainen versio ilmestyi viime viikolla. Kappale on vokalisti TERUn säveltämä, ja se tehtiin aloitustunnariksi animesarjaan nimeltä Ace of Diamond act II. Kyseessä on jo neljäs teemabiisi, jonka tekemiseen GLAY on osallistunut Ace of Diamond -sarjassa. Linkit striimeihin ja singlejen ostamiseen eri alustoille löytyvät yhtyeen virallisilta nettisivuilta.

He ovat jo kertoneet seuraavan singlen olevan nimeltään Gengou, ja se julkaistaan 26. huhtikuuta. Nimi tarkoittaa "aikakauden nimeä". Kitaristi TAKURO kirjoitti kyseisen kappaleen Japanin ilmoitettua nimen aikakaudelle, joka alkaa nykyisen Heisei-kauden päättyessä. Uusi Reiwa-kausi on nimetty kunnianosoitukseksi kaikille ihmisille, jotka ovat selvinneet Showa- ja Heisei-kausista, sekä rohkaisuksi seuraavalle sukupolvelle, joka tulee luotsaamaan Japania läpi tämän uuden aikakauden.

Voit kuunnella TV-version Hajimari no utasta striiminä Apple Music playerin kautta:

aiheeseen liittyvät julkaisut
aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus
uutinen


mainokset
  • euroWH
  • Chaotic Harmony
  • SYNC NETWORK JAPAN