Ensimmäinen kokopitkä ACE OF SPADESilta

uutinen - 07.01.2019 14:22
EXILEn TAKAHIROsta, GLAY-kitaristi HISASHIsta, LOSALIOS-basisti TOKIEsta ja THE MAD CAPSULE MARKETS -rumpali MOTOKATSU MIYAGAMIsta koostuva superryhmä ACE OF SPADES julkaisee ensimmäisen kokopitkänsä 20. helmikuuta.

4REAL-niminen kokopitkä sisältää 13 raitaa, joihin kuuluvat yhtyeen ensimmäinen sinkku WILD TRIBE vuodelta 2012, jolloin bändi aloitti toimintansa sekä raita TIME FLIES, joka oli yhteistyökappale PKCZ®:n ja Hiroomi Tosakan kanssa, ja jota käytettiin HiGH&LOW THE RED RAIN -elokuvan tunnuskappaleena. Kokopitkä sisältää myös kappaleita, joita bändi on esittänyt livenä kuten Lookin' for ja Dream in the Mirror.

Albumi on saatavana kolmena versiona, joista erikoisversiot sisältävät CD:n lisäksi joko kaksi bonus-DVD:tä tai kaksi blu-rayta. Bonuslevyille lukeutuu WILD TRIBEn, SINin ja TIME FLIESin musiikkivideot sekä video uudelle kappaleelle nimeltä Vampire. Mukana on myös valikoitua livemateriaalia alkaen yhtyeen debyyttikeikasta vuodelta 2012 ja jatkuen aina viime vuoden LUNATIC FEST. 2018 -esiintymiseen asti.

Lisäksi bändi lähtee kiertueelle nimeltä ACE OF SPADES 1st. TOUR 2019 "4REAL" 26. helmikuuta. Seitsemän esiintymistä kattava kiertue päättyy Zepp Sapporoon 23. maaliskuuta.

aiheeseen liittyvät julkaisut
aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus
uutinen


mainokset
  • euroWH
  • Chaotic Harmony
  • SYNC NETWORK JAPAN