ANTHEM tähtää maailmalle - luvassa englanniksi laulettu kokoelmalevy

uutinen - 06.12.2018 15:32
Uutisoimme aiemmin LOUDNESSin maailmanvalloituksesta länsimaisen levy-yhtiön siivittämänä. Seuraavaksi kansainvälistä menestystä hakee 80-luvun alussa perustettu ANTHEM.

Pitkän linjan heviyhtye on ilmoittanut solmineensa levytysdiilin saksalaisen Nuclear Blast Recordsin kanssa. Yhteistyön ensimmäinen tuotos tulee olemaan kokoelma-albumi nimeltä NUCLEUS. Julkaisua varten jäsenistö on äänittänyt biiseistä tuoreet studioversiot, minkä lisäksi ne esitetään nyt englanninkielisin lyriikoin.

NUCLEUS ilmestyy 29. maaliskuuta 2019 ja sisältää 13 raitaa. Yhtye ei kuitenkaan halua liikaa nojata menneisyyteensä: siksi vanhin mukaan valittu laulu on VENOM STRIKE vuodelta 1992, ajalta juuri ennen bändin kahdeksan vuoden taukoa. Loput kappaleet ovat yhtyeen paluun jälkeen sävellettyjä eli viimeisen 18 vuoden ajalta.

Tämä englanninkielinen albumi tulee saataville myös Japanissa Ward Recordsin julkaisemana. Japanilaisille faneille tarjolla on tavanomaisen CD-julkaisun ohella LP-painos sekä versio, johon lukeutuu bonuksena live-DVD.
aiheeseen liittyvät julkaisut
aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus
uutinen


mainokset
  • Chaotic Harmony
  • SYNC NETWORK JAPAN
  • euroWH