LOVEBITES kiertueelle Eurooppaan

uutinen - 31.08.2018 17:01
lähde: Lehdistötiedote
Power metallia soittava bändi LOVEBITES on ilmoittanut suuntaavansa ensimmäiselle Euroopan-kiertueelleen 13.-21. marraskuuta. Hiljattain parhaan uuden yhtyeen palkinnon Metal Hammer Golden Gods Awardseissa voittanut viisihenkinen naiskokoonpano on päässyt brittiläisen X-Ray Touringin edustusjoukkoon ja palaa nyt Isoon-Britanniaan sekä Saksaan keikoille, kuin myös esiintymään ensimmäistä kertaa Alankomaihin sekä Ranskaan.

"Olemme todella mielissämme päästessämme työskentelemään X-ray Touringin kanssa", bändi kertoo. "Nyt meillä on enemmän mahdollisuuksia saada keikkoja toteutumaan Japanin ulkopuolella. Odotamme innolla esiintymistä ja tutustumista uusiin metallimusiikin faneihin ulkomailla. Kaikkein eniten odotamme nyt kuitenkin paluuta Saksaan ja Isoon-Britanniaan sekä ensimmäistä vierailuamme Alankomaissa ja Ranskassa. Tavataan keikkapaikoilla."

Vähän aikaa sitten LOVEBITES esiintyi ensimmäistä kertaa Saksassa Wacken Open Airin W.E.T. Stagella 4. elokuuta sekä Bloodstockin päälavalla Isossa-Britanniassa 10. elokuuta.

Yhtyeen viimeisin EP Battle Against Damnation ja debyyttialbumi Awakening From Abyss ovat nyt saatavilla JPU Recordsin tuottamalla CD:llä sekä sähköisenä versiona ja striimattavana.

aiheeseen liittyvät artistit
aiheeseen liittyvät kiertueet ja festivaalit
LOVEBITES 13/11

LOVEBITES  
Haarlem - Netherlands
Patronaat
LOVEBITES 14/11

LOVEBITES  
Essen - Germany
Zeche Carl
LOVEBITES 16/11

LOVEBITES  
Hamburg - Germany
Logo
LOVEBITES 19/11

LOVEBITES  
Aschaffenburg - Germany
Colos Saal
LOVEBITES 20/11

LOVEBITES  
Paris - France
Nouveau Casino
LOVEBITES 21/11

LOVEBITES  
London - United Kingdom
O2 Academy Islington
kommentit
blog comments powered by Disqus
uutinen


mainokset
  • Chaotic Harmony
  • SYNC NETWORK JAPAN
  • euroWH