Uusi kokopitkä Chantylta

uutinen - 12.02.2018 20:12
Visual kei -yhtye Chanty jatkaa uraansa toisella täyspituisella albumilla. 28. päivä kuluvaa kuuta ilmestyvä Chanty no sekai e youkoso 2 sisältää 11 raitaa. Mukaan lukeutuu muun muassa albumiversiot aiemmin julkaistuista kappaleista Amakakeru, m.o.b. ja Anata dake o kowashite kazatte mitai sekä kuusi upouutta laulua.

Bändi aloittaa ensi kuussa oneman-kiertueen nimeltä Sakura mai chiru kinoshita de kimi ga matteru Oneman Tour 2. Kiertueen ensimmäinen keikka pidetään Chiba LOOKilla 11. maaliskuuta ja viimeinen puolestaan Kichijouji CLUB SEATAlla 21. huhtikuuta. Päätöskeikalla bändi aikoo myydä erityistä julkaisua, josta ei kuitenkaan ole tiedotettu vielä sen tarkemmin.

Vuonna 2013 perustetun Chantyn keulahahmo on ex-Administrator-laulaja Akuta. Yhtyeen nimi viittaa merimiesten laulamiin työväenlauluihin ja edustaa sitä, kuinka musiikki voi auttaa selviämään vaikeuksista. Bändi itse koki viime vuonna kovia, kun kitaristi shia. pidätettiin huhtikuussa petoksesta syytettynä. Chantyn loput jäsenet erottivat hänet kokoonpanosta ja pitivät taukoa kesän yli. He jatkoivat toimintaansa syyskuussa nelijäsenisenä.

Alla musiikkivideo kappaleelle Anata dake o kowashite kazatte mitai.

aiheeseen liittyvät julkaisut
aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus
uutinen


mainokset
  • euroWH
  • SYNC NETWORK JAPAN
  • Chaotic Harmony