Irokui.
イロクイ。
indies - lopettanut (2005 - 2011)
© NXSIE RECORDS
Irokui on monivärinen bändi; Yuurin hiuksista puhuttaessa varsin kirjaimellisesti, mutta myös tyyliltään – onhan sen perustava ajatus sulauttaa itseensä eri värejä (kuten bändin nimikin ilmaisee). Bändin soundiin sisältyy erilaisia tyylejä, ja se vaihtelee söpöstä ja iloisesta häiriintyneeseen ja raskaaseen. Mukana on kuitenkin aina vahva melodinen juonne. Irokuin visuaalinen tyyli on aivan yhtä vaihtelevaa. Aikaisemmin he esiintyvät poikkeuksetta todella yksityiskohtaisissa ja värikkäissä asukokonaisuuksissa, mutta sittemmin heidän puvuistaan on tullut hieman yksinkertaisempia. Tämän jatkuvasti eteenpäin pyrkivän bändin konseptina on olla ”yui itsu mu ni”, ”yksi ja ainoa”.
kokoonpano
viimeisimmät uutiset ja artikkelit
-
Irokui.n loppu
uutinen - 17/05/2011 - Vuosia pystyssä ollut yhtye on päättänyt lopettaa.
-
Oricon top 10 - Viikko 13
uutinen - 01/04/2011 - MAXIMUM THE HORMONEn ja D=OUTin uutuudet singlelistojen ykkösiksi
-
12012:n entisen kitaristin soolodebyytti
uutinen - 03/03/2011 - Suga Yuusuke aloittaa sooloprojektinsa albumilla
viimeisimmät julkaisut
tulevat konsertit ja tapahtumat
linkit








