X JAPAN
エックス・ジャパン
major - aktiivinen (1982 - )
© X JAPAN
Erittäin tunnetuksi nousseen yhtyeen ideana oli periaatteessa yleisön shokeeraaminen: heidän mottonsa oli muotoa "Psychedelic Violence - Crime of Visual Shock". Tämän johdosta X JAPAN mielletään usein koko visual kein luojiksi, vaikka tosiasiassahan tyylillä oli jo joitain kannattajia ennen heitä. X JAPAN on kuitenkin yksi vanhimmista ja tunnetuimmista visual kei -bändeistä.
Musiikki kuulosti aluksi perinteiseltä 80-luvun heavy metallilta, vaikkakin seasta löytyi runsaasti myös balladeja. Suurin osa viimeksi mainituista painottui pianon puolelle, ja ne esitti rumpalipianisti YOSHIKI. Yksi näistä kappaleista jäi X JAPANin historiaan suurena läpimurtona - kyseessä on 28 minuuttia ja 59 sekuntia kestävä Art of Life, joka jaksaa edelleen hämmästyttää musiikin ystäviä.
Vuosien kuluessa tyyli eteni visual kein parista yhä monimuotoisempaan suuntaan, jonka ansiosta YOSHIKIn lahjakkuus tuli aina vain paremmin esille.

kokoonpano
viimeisimmät uutiset ja artikkelit
-
Yoshiki Golden Globe Awardsin säveltäjänä
uutinen - 08/01/2012 - X JAPANin keulahahmo Yoshikin sävellys kuullaan Golden Globe Awardsin teemakappaleena.
-
JaME-tiimin kommentit vuodesta 2011
kulttuuriartikkeli - 31/12/2011 - Musiikin täyteinen vuosi on tullut päätökseensä. Millaiset asiat jäivät JaME Suomen toimituksen jäsenten mieliin?
-
Oricon top 10 - Viikot 51 & 52
uutinen - 29/12/2011 - Myydyimpien listoilla runsaasti muutoksia vielä vuoden viimeisten viikkojen aikana.
viimeisimmät julkaisut
tulevat konsertit ja tapahtumat
![]() |
24/02 | Imágenes de rock: sonidos desde JapónDIR EN GREY Kaya MIYAVI MUCC Versailles -Philharmonic Quintet- X JAPAN |
Santiago - Chile Biblioteca de Santiago |
linkit
- X JAPAN - official UK site
- X JAPAN - official French site
- X JAPAN - official Myspace
- X JAPAN - official site
- ToshI - official Japanese site
- ToshI - official Myspace
- YOSHIKI - Official Twitter
- hide city - official site
- Heath - official site
- Ra:IN - official site
- YOSHIKI - official site
- PATA - official MySpace
- YOSHIKI - official Columbia homepage
- Violet UK - official MySpace
- YOSHIKI - official MySpace
- Sawada Taiji - official blog