KISAKI PROJECT
indies - aktiivinen (2002 - )
Oman tiiviin fanikuntansa kerännyt tuottaja/basisti Kisaki on eräs visual kein indies-piirien kunnioitetuista johtohahmoista. Toisaalta hän myös edustaa 1990-luvun loppukauteen sijoittunutta visual kein uudistumista, ja erityisesti sen ohjaamista yhä kaupallisemmaksi oheistuotteiden ja lyhyiden julkaisujen runsaasti kasvaneen määrän vuoksi. Hänen tuottamistaan bändeistä löytyy yhtäläisyyksiä ja mies on ollut underground-statuksestaan huolimatta jopa kansallisen uutisoinnin kohteena. Varmaa on ainoastaan se, että Kisaki on sekä lahjakas basisti että charmikas johtaja - kaikki muu jääköön jokaisen itsensä päätettäväksi.
Kisaki Project on Kisakin sooloprojekti, jossa hän kierrättää laulajia. Useimmiten mukana on nähty toinen suosittu Matina/Under Code -kasvo Jui (Vidoll), joka on projektin seurassa saanut Kisakin tavoin rauhoittua heidän varsinaisten yhtyeidensä esittäessä raskaampaa musiikkia runsaammin asustein.
Kisaki Project on Kisakin sooloprojekti, jossa hän kierrättää laulajia. Useimmiten mukana on nähty toinen suosittu Matina/Under Code -kasvo Jui (Vidoll), joka on projektin seurassa saanut Kisakin tavoin rauhoittua heidän varsinaisten yhtyeidensä esittäessä raskaampaa musiikkia runsaammin asustein.
kokoonpano
- laulu: Jui [2003 / 2007 - lähtenyt - sessiojäsen]
- kitara: TOSHIHIRO [2002 / 2007 - lähtenyt - sessiojäsen]
- kitara: YASUAKI [2003 / 2007 - lähtenyt - sessiojäsen]
- rummut: ATSUSHI [2003 / 2007 - lähtenyt - sessiojäsen]
- kitara: Shinobu [2003 / 0000 - lähtenyt - sessiojäsen]
- rummut: Mikage [2003 / 0000 - lähtenyt - sessiojäsen]
- kitara: Kyura [2003 / 0000 - lähtenyt - sessiojäsen]
viimeisimmät uutiset ja artikkelit
-
KISAKI PROJECT feat. Satsukin toinen sinkku
uutinen - 30/11/2011 - KISAKI PROJECT feat. Satsuki julkaisee toisen singlensä helmikuussa.
-
Satsukilta uusi julkaisu
uutinen - 13/10/2011 - RENTRER EN SOI -yhtyeen entinen vokalisti on bändistä lähtemisen jälkeen keskittynyt soolouraansa. Nyt hän on liittynyt uuteen bändiin.
-
KISAKI PROJECT ja La'Mule tekevät paluun
uutinen - 05/08/2011 - KISAKI PROJECT palaa Satsukin kanssa marraskuussa, La'Mule tekee samalla keikalla oman comebackinsä
viimeisimmät julkaisut
tulevat konsertit ja tapahtumat
linkit










