kei
圭
major - aktiivinen (2008 - )
© Avex Entertainment Inc.
kein intohimo on ollut musiikin puolella jo teini-iästä alkaen – kitaristi liittyi ensimmäiseen bändiinsä 14-vuotiaana. Hän sai ansaitsemansa huomion vasta liityttyään tunnettuun yhtyeeseen, baroquehen vuonna 2001, jossa hän soitti neljän vuoden ajan. Kitaristi on jäänyt monen fanin mieleen ympäri Japania, ja miksei myös muuallakin, originaalilla tyylillään.
Nyt myös sooloartistina kein kokeilu musiikillisella radalla ei näytä loppuvan. Hän on luonut kaikenlaista musiikkia, mutta on jäänyt elektroniikkarockin puolelle, joka joskus saattaa kuulla unelmoivalta, rentouttavalta tai optimiselta ja tarttuvalta.

kokoonpano
viimeisimmät uutiset ja artikkelit
-
Uutta materiaalia baroquelta
uutinen - 23/11/2011 - Poprock-yhtyeen ensimmäiset paluunjälkeiset julkaisut ovat vuodenvaihteessa ilmestyvät kolme singleä.
-
baroquen comeback
uutinen - 28/10/2011 - Visual kei -bändi on palaamassa seitsenvuotisen tauon jälkeen.
-
baroque palaa yhden konsertin ajaksi
uutinen - 19/06/2011 - Rock-trio soittaa pitkästä aikaa yhdessä ilmaiskonsertin ajan
viimeisimmät julkaisut
tulevat konsertit ja tapahtumat
linkit