Kana
香奈
tunnetaan myös nimellä: Moon -Kana-
indies - aktiivinen (2000 - )
© MOON Kana
Kanalla on epäilemättä yksi kiinnostavimmista ja erikoisemmista soundeista. Vaikka Kanalle ominaiseen soundiin ei tykästyisikään heti ensi kuulemalla, on siitä löydettävissä jotakin erikoista johon voi vahvastikin kiintyä. Kanan musiikki on karkeasti sanottuna jotain, jota joko vihaa tai johon rakastuu.
Joskus saattaa kuulostaa siltä, että Kana itse kuulee laulaessaan hieman erilaista, aivan eri korkeudella olevaa musiikkia kuin se, mitä taustalla oikeasti soitetaan, mutta yllättävällä tavalla tämä toimii hänen tyylissään. Laulu on joskus kuin viserrystä, joskus karkeaa huutamista, toisaalta Kana sauttaa laulaa hönkäillen. Mutta kaikki tämä kuuluu pakettiin.
Visuaalista puolta tarkastellessa Kanan tyyli on luovaa ja shokeeraavaa, tarkennettuna avant-gardea. Jokaisen uuden julkaisun myötä odotettavissa on uusi asu ja look aivan uudenlaisen väriskaalan kera: Chimamen viher-valkoisista vaatteista Kuuchuu Burankon aikaisten keltaisten kejukaismaisten pukujen kautta Hebi Ichigon säväyttävän punaiseen lookiin.

kokoonpano
- laulu: Kana
- kitara: Guillaume Draipe [sessiojäsen]
- basso: Christophe L.C.F. [sessiojäsen]
- rummut: Marco [sessiojäsen]
- kitara: Iori [0000 / 2006 - lähtenyt]
viimeisimmät uutiset ja artikkelit
-
Noloilin j-artistin edessä -kooste
kulttuuriartikkeli - 01/12/2008 - Faneille sattuu ja tapahtuu - lukijat muistelevat noloja hetkiään.
-
Single Kanalta
-
Kana - Gloria, Helsinki 9. joulukuuta 2007
keikkaraportti - 01/03/2008 - Kana konsertoi Helsingissä toisen kerran vuoden sisällä.
viimeisimmät julkaisut
tulevat konsertit ja tapahtumat
linkit