Versailles -Philharmonic Quintet-
ヴェルサイユ・フィルハーモニック・クインテット
tunnetaan myös nimellä: Versailles
major - aktiivinen (2007 - )
© Versailles -Philharmonic Quintet-
Vaikka Versailles on vasta lähiaikoina aloittanut uransa, yhtye on saanut jo paljon huomiota medialta ja heillä on koko ajan lisääntyvä fanikanta. Yhtye koostuu jo visual kei -skenessä tunnetuista henkilöistä, kuten KAMIJOsta (ex-LAREINE), joka on luonut käsitteen "absoluuttinen Youshikibi (muodon kauneus), ääni ja estetiikan ääripäät".
Yhtyeen ennakkomainos antaa meille vilauksen tulevasta: kauniita esiintymisasuja, teatraalisuutta ja musiikkia, jota voisi parhaiten kuvailla melodiseksi metalliksi, se on raskasta mutta melodista ja mahtavalla taidolla soitettua.
Yhtyeen ennakkomainos antaa meille vilauksen tulevasta: kauniita esiintymisasuja, teatraalisuutta ja musiikkia, jota voisi parhaiten kuvailla melodiseksi metalliksi, se on raskasta mutta melodista ja mahtavalla taidolla soitettua.
kokoonpano
viimeisimmät uutiset ja artikkelit
-
Haastattelu KAMIJOn kanssa Pariisissa
haastattelu - 22/05/2012 - JaME sai tilaisuuden haastatella Versailles’n laulajaa KAMIJOa Pariisissa ennen yhtyeen vuoden 2010 maailmankiertueen viimeistä konserttia.
-
Julkaisuja EXILEltä, Versaillesilta ja coldrainilta
uutinen - 11/05/2012 - EXILE ja coldrain julkaisevat uutuutensa kesän aikana, kun taas Versaillesin uuden singlen julkaisupäivänmäärä ei ole vielä tiedossa.
-
Sinkku Versaillesilta
uutinen - 03/03/2012 - Suomessakin vieraillut Versailles palaa uudella singlellä.
viimeisimmät julkaisut
tulevat konsertit ja tapahtumat
![]() |
23/06 | Versailles Presents Tokyo MetropolisVersailles -Philharmonic Quintet- |
Tokyo - Japan LIQUIDROOM ebisu |
![]() |
24/06 | Versailles Presents Tokyo MetropolisVersailles -Philharmonic Quintet- |
Tokyo - Japan LIQUIDROOM ebisu |
linkit









