∀NTI FEMINISM
tunnetaan myös nimellä: ANTI FEMINISM
indies - aktiivinen (1991 - )
© ANTI FEMINISM - Anarchist Records
∀NTI FEMINISM on yksi vanhimmista yhä toimivista sessiobändeistä visual kein saralla ja omaa ehdottomasti myös legendaarisen statuksen. Yhtye aloitti 90-luvun alussa, mutta palasi takaisin 1998, jonka jälkeen heillä on ollut porukassaan yli 80 eri jäsentä, poislukien vain kerran mukana olleet. Vaikka jäsenet ovat peräisin hyvin vaihtelevista bändeistä, on projektin musiikki pysynyt onnistuneesti yhtenäisenä - hyvin raskaana punk-soundina erinäisin metallihöystein.
Yhtyeen visuaalinen puoli ei edusta aina samaa: esiintymisvarustus on vaihdellut mysteerisistä lahkoasuista rintamerkeillä täytettyihin punk-tyylisiin vaatteisiin ja sitä kautta muihin stereotypisiin toteutuksiin.
Bändi houkuttaa uskollisia seuraajia vahvalla lavaesiintymisellään. Joskus KENZI sytytti kätensä tuleen yhä laulaessaan, toisen kerran muusikot hyppäsivät osittain palavan pöydän päälle rikkoen sen.... kaikki tämä tiivistettynä kahteen sanaan: Täysi anarkia!
Yhtyeen visuaalinen puoli ei edusta aina samaa: esiintymisvarustus on vaihdellut mysteerisistä lahkoasuista rintamerkeillä täytettyihin punk-tyylisiin vaatteisiin ja sitä kautta muihin stereotypisiin toteutuksiin.
Bändi houkuttaa uskollisia seuraajia vahvalla lavaesiintymisellään. Joskus KENZI sytytti kätensä tuleen yhä laulaessaan, toisen kerran muusikot hyppäsivät osittain palavan pöydän päälle rikkoen sen.... kaikki tämä tiivistettynä kahteen sanaan: Täysi anarkia!
kokoonpano
- laulu: KENZI (ex- C.D.N. Ken chan)
- rummut: Shizuki (Miura-Kaigan) [sessiojäsen]
- basso: Ruiji [sessiojäsen]
- kitara: Shogo [sessiojäsen]
- kitara: TAPPEI [1991 / 1992 - lähtenyt]
- kitara: JILL [1991 / 1992 - lähtenyt]
- basso: KO・・ [1991 / 1992 - lähtenyt]
- rummut: HIROSHI [1991 / 1992 - lähtenyt]
- kitara: Takayuki [1998 / 2006 - lähtenyt - sessiojäsen]
- basso: KISAKI [1998 / 2007 - lähtenyt - sessiojäsen]
- rummut: K-suke [1998 / 2010 - lähtenyt - sessiojäsen]
- rummut: You-ya [1999 / 1999 - lähtenyt - sessiojäsen]
- laulu: Kirala [1999 / 2000 - lähtenyt - sessiojäsen]
- rummut: YASU (ex- Yuji) [1999 / 2008 - lähtenyt - sessiojäsen]
- basso: N (ex. NoBu) [1999 / 2006 - lähtenyt - sessiojäsen]
- kitara: TAKO [1999 / 2008 - lähtenyt - sessiojäsen]
- kitara: SEANA [1999 / 2000 - lähtenyt - sessiojäsen]
- basso: Y・A・C [2000 / 2003 - lähtenyt - sessiojäsen]
- laulu: SEEK [2000 / 2000 - lähtenyt - sessiojäsen]
- kitara: Hiromi [2000 / 2000 - lähtenyt - sessiojäsen]
- basso: Maki [2000 / 2000 - lähtenyt - sessiojäsen]
- rummut: N.O.Y [2000 / 2004 - lähtenyt - sessiojäsen]
- rummut: Tarou [2000 / 2000 - lähtenyt - sessiojäsen]
- kitara: Sin [2000 / 2001 - lähtenyt - sessiojäsen]
- basso: Shion [2000 / 2000 - lähtenyt - sessiojäsen]
- basso: Shin [2000 / 2002 - lähtenyt - sessiojäsen]
- rummut: Mashiro [2000 / 2002 - lähtenyt - sessiojäsen]
- basso: Hizumi [2000 / 2002 - lähtenyt - sessiojäsen]
- kitara: Tatsuya [2000 / 2003 - lähtenyt - sessiojäsen]
- kitara: ARATA [2000 / 2000 - lähtenyt - sessiojäsen]
- kitara: YURA [2000 / 2001 - lähtenyt - sessiojäsen]
- basso: Kai [2000 / 2000 - lähtenyt - sessiojäsen]
- rummut: REO [2000 / 2000 - lähtenyt - sessiojäsen]
- kitara: Jun [2000 / 2000 - lähtenyt - sessiojäsen]
- basso: Yohei Togawa [2000 / 2006 - lähtenyt - sessiojäsen]
- rummut: Shoki [2001 / 2001 - lähtenyt - sessiojäsen]
- kitara: HIZUMI [2001 / 2001 - lähtenyt - sessiojäsen]
- laulu: aika [2001 / 2001 - lähtenyt - sessiojäsen]
- rummut: Takahiro Hirobayashi (ex- HIYOKA) [2001 / 2007 - lähtenyt - sessiojäsen]
- kitara: Kazane [2001 / 2008 - lähtenyt - sessiojäsen]
- kitara: Haruki [2001 / 2001 - lähtenyt - sessiojäsen]
- rummut: Ayame [2001 / 2002 - lähtenyt - sessiojäsen]
- kitara: kanata [2001 / 2001 - lähtenyt - sessiojäsen]
- rummut: AKIRA [2001 / 2001 - lähtenyt - sessiojäsen]
- basso: Shio [2001 / 2001 - lähtenyt - sessiojäsen]
- kitara: Hideaki [2001 / 2001 - lähtenyt - sessiojäsen]
- rummut: JUNYA [2001 / 2001 - lähtenyt - sessiojäsen]
- kitara: TOMOZO [2001 / 2008 - lähtenyt - sessiojäsen]
- basso: Teala [2001 / 2003 - lähtenyt - sessiojäsen]
- rummut: LUNA [2001 / 2002 - lähtenyt - sessiojäsen]
- kitara: Yuki [2001 / 2003 - lähtenyt - sessiojäsen]
- basso: Yuchi (ex. 8342) [2001 / 2001 - lähtenyt - sessiojäsen]
- rummut: KEN2 [2001 / 2003 - lähtenyt - sessiojäsen]
- basso: mukku (ex. mukuro) [2001 / 2007 - lähtenyt - sessiojäsen]
- basso: makoto [2002 / 2002 - lähtenyt - sessiojäsen]
- rummut: Katsura [2002 / 2007 - lähtenyt - sessiojäsen]
- basso: Akiyama Kyouji [2002 / 2007 - lähtenyt - sessiojäsen]
- rummut: RYOHEI [2002 / 2003 - lähtenyt - sessiojäsen]
- basso: Leaya [2002 / 2002 - lähtenyt - sessiojäsen]
- kitara: Nachi [2002 / 2007 - lähtenyt - sessiojäsen]
- kitara: Shinya [2002 / 2003 - lähtenyt - sessiojäsen]
- basso: DE-HI [2002 / 2004 - lähtenyt - sessiojäsen]
- basso: SEIJI [2003 / 2003 - lähtenyt - sessiojäsen]
- kitara: masaki [2003 / 2003 - lähtenyt - sessiojäsen]
- kitara: Yamada Maya [2003 / 2005 - lähtenyt - sessiojäsen]
- rummut: mohi [2003 / 2003 - lähtenyt - sessiojäsen]
- basso: Sei [2003 / 2003 - lähtenyt - sessiojäsen]
- kitara: erina [2003 / 2009 - lähtenyt - sessiojäsen]
- kitara: kagetsu [2003 / 2006 - lähtenyt - sessiojäsen]
- kitara: kazu [2003 / 2003 - lähtenyt - sessiojäsen]
- basso: HIDENO [2003 / 2003 - lähtenyt - sessiojäsen]
- basso: LINA [2003 / 2010 - lähtenyt - sessiojäsen]
- kitara: O-YOH [2004 / 2004 - lähtenyt - sessiojäsen]
- basso: Yu~u [2004 / 2005 - lähtenyt - sessiojäsen]
- rummut: Rei [2004 / 2004 - lähtenyt - sessiojäsen]
- basso: Nanjou Kanata [2004 / 2005 - lähtenyt - sessiojäsen]
- basso: Tairan [2005 / 2005 - lähtenyt - sessiojäsen]
- basso: Takahiro [2005 / 2006 - lähtenyt - sessiojäsen]
- rummut: mitsuru [2005 / 2007 - lähtenyt - sessiojäsen]
- basso: Aya [2005 / 2006 - lähtenyt - sessiojäsen]
- kitara: Akino [2006 / 2009 - lähtenyt - sessiojäsen]
- kitara: Kaion [2006 / 2006 - lähtenyt - sessiojäsen]
- basso, kitara: Kosuke (ex Wild Turkey) [2006 / 2008 - lähtenyt - sessiojäsen]
- rummut: Kaede [2006 / 2010 - lähtenyt - sessiojäsen]
- kitara: YAYOI [2007 / 2010 - lähtenyt - sessiojäsen]
- kitara: yayoi [2008 / 2008 - lähtenyt - sessiojäsen]
- kitara: RYO [2008 / 2008 - lähtenyt - sessiojäsen]
- kitara: Fujimoto Taiji [2007 / 2007 - lähtenyt - sessiojäsen]
- basso: -R- [2008 / 2008 - lähtenyt - sessiojäsen]
- kitara: NANCY [2008 / 2009 - lähtenyt - sessiojäsen]
- rummut: Jun [2008 / 2008 - lähtenyt - sessiojäsen]
- kitara: YUKI [2008 / 2008 - lähtenyt - sessiojäsen]
- basso: yu-ga [2008 / 2008 - lähtenyt - sessiojäsen]
- basso: Loki [2009 / 2009 - lähtenyt - sessiojäsen]
- kitara: Tomo [2009 / 2009 - lähtenyt - sessiojäsen]
- kitara: Kaashii [2009 / 2009 - lähtenyt - sessiojäsen]
- kitara: arcy [2010 / 2010 - lähtenyt - sessiojäsen]
viimeisimmät uutiset ja artikkelit
-
The Killing Red Addiction esittäytyy
uutinen - 19/04/2009 - The Killing Red Addiction esittäytyy
-
JaME-tiimin kommentit vuodesta 2008
kulttuuriartikkeli - 01/01/2009 - Mitä mieltä sivuston parissa ahkeroineet tiimiläiset ovat vuodesta 2008?
-
∀NTI FEMINISM julkaisee uuden live-DVD:n
uutinen - 15/10/2008 - Manatsu no Kichigai ilmestyy 19. marraskuuta.
viimeisimmät julkaisut
tulevat konsertit ja tapahtumat
linkit










