GARI
major - aktiivinen (1997 - )
© Photo by Trip Fontaine (P) Soundlicious, GARI
Aloittaessaan vuonna 1997 soitti yhtye rockia funkilla ja muilla musiikkityyleillä maustettuna. Niihin aikoihin kokoonpano koostui kolmesta jäsenestä; kitaristista (Yutaka Dokko), basistista (Naoki Fujimoto), sekä rumpalista (Kei Kusakabe). Heidän saundinsa muuttui elektronisemmaksi vokalisti YOW-ROWin liittyttyä riveihin. Heidän jatkaessaan uudella saundillaan, lähestyi tyyli asteittain musiikkia, joka hallitsi Amerikan hittilistaa 90-luvun puolessavälissä. Yhtyeen musiikissa ei sinällään ole mitään uutta. He kulkevat edeltäjiensä jalanjäljissä, ja soittavat musiikkia, jota nämä ovat luoneet. "Japanilainen" ajattelutapa kuitenkin tekee yhtyeestä itsensä näköisen, antaen heille syvyyttä. Hyväksi havaituilla laduilla hiihtäminen on kuitenkin vain filosofia, jota monet muutkin bändit soveltavat, ja on jotain, joka auttaa GARIa kehittämään musiikkiaan ajan saatossa.
kokoonpano
viimeisimmät uutiset ja artikkelit
-
Albumijulkaisu GARIlta
uutinen - 06/06/2011 - Rock-bändin levy ilmestyy puolitoista vuotta edellisen jälkeen
-
GARI julkaisee minialbumin Japan Expoon
uutinen - 19/06/2009 - GARI julkaisee minialbumin Japan Expoon
-
Japan Expon lisäyksiä: vistlip, Aoi, Kanon Wakeshima ja muuta
uutinen - 26/05/2009 - Japan Expon lisäyksiä: vistlip, Aoi, Kanon Wakeshima ja muuta
viimeisimmät julkaisut
tulevat konsertit ja tapahtumat
linkit








