Church of Misery
indies - aktiivinen (1996 - )
© Church of Misery
Church of Misery on yksi Japanin tunnetuimpia metallibändejä. Heidän tyylinsä muistuttaa paljon tämän tyylilajin luojaa Black Sabbathia, mutta heistä löytyy myös paljon samaa kuin amerikkalaisesta St. Vitus -bändistä, joka oli varsin aktiivinen 80-luvun keskivaiheilla.
Heidän kappaleensa kertovat kuuluisista murhamiehistä kuten Charles Manson, Ted Bundy tai Charles Whitman. Heidän nimensä näkyvät jokaisen kappaleen lopussa, jotta lyriikoiden tarkoitus avautuisi paremmin. Lisäksi Church of Misery on tunnettu heidän tunnetuista coverkappaleistaan kuten Iron Butterfly:n In a gadda da vida.
Silloin tällöin bändi jammailee konserteissa monen minuutin ajan. Jotkut näistä "jammaussessioista" on taltioitu myös CD:ille ja niillä voi olla kestoa jopa noin 20 minuuttia. Bändin nykyinen vokalisti soittaa myös syntetisaattoria ja hänen elämäntyylinsä huomioon ottaen ei ole ollenkaan ihme, että hän oli ennen osa punkbändiä.

kokoonpano
- laulu: Neggy (Negishi Yoshiaki)
- basso: Mikami Tatsu
- rummut: Narita Junji
- kitara: Kensuke Suto
- laulu: Asaeda Kazuhiro [1996 / 1996 - lähtenyt]
- laulu: Chou Nobukazu [1997 / 2001 - lähtenyt]
- rummut: Shimizu Hideki [1996 / 2001 - lähtenyt]
- kitara: Nishimura Tomohiro [1996 / 2002 - lähtenyt]
- laulu: Fukazawa Hideki [2003 / 2008 - lähtenyt]
- kitara: Takenori Hoshi [2002 / 2006 - lähtenyt]
- kitara: Tom 'Satan' Sutton [2006 / 2010 - lähtenyt]
- laulu: Neggy (Negishi Yoshiaki) [2000 / 2004 - lähtenyt]
viimeisimmät uutiset ja artikkelit
-
CHURCH OF MISERYn konsertti 1.4. peruuntuu
uutinen - 22/03/2012 - CHURCH OF MISERYN toinen Helsingin keikka peruuntuu.
-
JaME-tiimin kommentit vuodesta 2011
kulttuuriartikkeli - 31/12/2011 - Musiikin täyteinen vuosi on tullut päätökseensä. Millaiset asiat jäivät JaME Suomen toimituksen jäsenten mieliin?
-
Muutoksia PLUNKLOCKin ja Church of Miseryn kiertueisiin
uutinen - 27/12/2011 - PLUNKLOCKin konsertti siirtyy päivällä, Church of Misery lisäsi uuden keikan Helsinkiin.
viimeisimmät julkaisut
tulevat konsertit ja tapahtumat
linkit