Karen
カレン
tunnetaan myös nimellä: Kalen
indies - lopettanut (2001 - 2006)
Karen/Kalen oli Under Coden alaisuudessa toiminut visual kei -yhtye. Heidän teemanaan toimi elämä ja kuolema, mutta todellisuudessa musiikista kuului melodikkaan mukava rock, eikä bändi liikoja synkistellyt.
Imagon ja musiikin osalta he eivät olleet maailman omaperäisimpiä, mutta esiintymiseltään he paikkasivat tätä puutetta sangen anteliaalla kädellä. Aidon iloisen soittamisen lisäksi he esittivät vitsejä ja monimutkaisia, yleisön matkittavaksi tarkoitettuja liikesarjoja. Fanien laajan mielipiteen mukaan heidän musiikkinsa kuulosti erityisen hyvältä ja toimivalta juuri keikkatilanteissa.

kokoonpano
viimeisimmät uutiset ja artikkelit
-
Uusi kokoonpano: JILL CHRIST
uutinen - 21/02/2008 - Uuden visual kei -bändin jäsenistöstä löytyy Karenin ja Phantasmagorian entisiä kasvoja.
-
UNDER CODE -bändien elvytys
-
Karen - mellow ~sou no senritsu~
arvostelu - 03/11/2006 - Joulukuussa 2005 julkaistu Karenin ensimmäinen ja samalla viimeinen konsertti-DVD.
viimeisimmät julkaisut
tulevat konsertit ja tapahtumat
linkit