Kokoonpanoon kuuluu Roa, joka Kenji-nimeä käyttäen nousi julkisuuteen major-yhtyeenäkin levyttäneen wysen rumpalina, mutta siirtyi sittemmin laulajan uralle visual kei -yhtyeisiin. Virgilissä Roa paitsi laulaa, myös vastaa säveltämisestä ja sanoittamisesta sekä useista yhtyeeseen liittyvistä yksityiskohdista. Muusikkoihin lukeutuvat kitaristit Daichi ja HAKU, basisti Zekusu ja rumpali Takumi.
Virgil esiintyi ensimmäistä kertaa 1. toukokuuta 2009 Shibuya BOXXilla, julkaistuaan ensimmäisen maxi-singlensä, broke stone awake sevendaysin, vain noin viikkoa aiemmin. Single ilmestyi kahtena eri versiona ja sisälsi siten yhteensä 5 eri kappaletta, jotka vaihtelivat kevyestä pop rock -soundista astetta rajumpaan tyyliin, säilyttäen aina elegantin kosketuksensa.
Kiinnostavan kokonaisuuden luoneet debyyttisinglet ja yhtyeen omalaatuinen tarina todistavat Virgilin panostaneen huolellisesti uransa aloittamiseen. Saamme varmasti nähdä heidän pääsevän vielä pitkälle!
Keskeneräinen tiedosto: Tästä artistitiedostosta puuttuu valitettavasti tärkeää tietoa.
Virgil
御主人様専用奇才楽団 -Virgil-
tunnetaan myös nimellä: Goshujinsama senyou kisai gakudan -Virgil-
indies - aktiivinen (2009 - )
Rockiin sivistyneen sinfonisella otteella suhtautuva Virgil, kokonaiselta nimeltään Goshujinsama senyou kisai gakudan -Virgil-, on luonut ympärilleen kokonaisen maailman. Yhtyeen tarina sisältää herran ja hänen viisi uskollista palvelijaansa, joista muotoutuu yön myötä lahjakas yhtye. Viisikon esittämät rauhalliset kappaleet miellyttävät kuulijaansa ja etenkin herraa, jolle musiikki on yksinomaisesti osoitettu.
kokoonpano
- kitara: Daichi (Ryo Horikawa) [2009 / 2010 - lähtenyt]
- kitara, laulu: Haku (ex.Chihiro) [2009 / 2010 - lähtenyt]
- basso: ZECHS [2009 / 2010 - lähtenyt]
- rummut: Takumi (Shigeru Sakano) [2009 / 2010 - lähtenyt]
biografia
linkit








