YUI

major - aktiivinen (2004 - )
YUI on poplaulajatar ja lauluntekijä. Hän poikkeaa monesta muusta nuoresta idolista kirjoittamalla ja soittamalla musiikkinsa itse. Akustisen kitaransa säestämänä hän soittaa lempiasennossaan jalat ristissä istuen ja luo popkappaleita, joissa on rokahtavaa särmää. YUIn raikas ja korkea ääni sopii täydellisesti neidon tekemään musiikkiin.

Viimeisten vuosien aikana tämä nuori artisti on kasvattanut suosiotaan Japanissa, ja on voittanut monta tärkeää musiikkialan palkintoa ja osallistunut moniin radio- sekä tv-ohjelmiin. Musiikillisen toimintansa oheella laulajatar on myös näytellyt pääosaa elokuvassa.
kirjoittaja: Kay - kääntäjä: Annu (2007-07-29)
kokoonpano
  • laulu, kitara: YUI
biografia
YUI kiinnostui musiikista nuorena, ja unelmoi jo tuolloin muusikon ammatista. Hän alkoi kirjoittamaan runoja yläasteella, mutta vasta lukiossa hän rupesi suunnittelemaan laulajanuraa tosissaan. Normaalissa lukiossa opiskelemisen sijaan YUI lähti yksityiseen musiikkikouluun, jossa hän opiskeli säveltämistä ja hioi kitaransoitannon taitojaan. Hän kantoi mukanaan kitaraansa kaikkialla voidakseen soittaa niin paljon kuin mahdollista.

Helmikuussa 2004 hän osallistui yhtenä 20 000 hakijasta Sony Musicin koelauluihin. Tämän siihen aikaan vasta seitsemäntoistavuotiaan fukuokalaisen laulajan ja lauluntekijän onnistui tehdä vaikutus tuomaristoon, ja näin hän ansaitsi itselleen levytyssopimuksen.

Saman vuoden joulukuussa YUI julkaisi ainokaisen indiestuotoksensa, singlen It's happy line/I know. Singleä oli myynnissä vain 1000 kopion verran, ja sen levikki rajoittui Kyushun alueelle (Japanin eteläisin saari). Hänen majordebyyttinsä oli single Feel my soul, joka seurasi helmikuussa 2005 ja sai osakseen paljon huomiota, sillä kappale oli kuultavissa erään doraman yhteydessä.

Kolmen seuraavan singlejulkaisun jälkeen, näiden joukossa single rocky Rolling Star, jossa YUI soitti ensimmäistä kertaa akustisen kitaransa sijasta sähkökitaraa, hän julkaisi toisen albuminsa Can't Buy My Love. From me to you oli jo ollut suurehko menestys, albumi oli kiivennyt Oriconin Top 5:een, mutta Can't by my love menestyi sitäkin paremmin, sijoittumalla suoraan listan kärkeen. Kahden viikon jälkeen albumia oli myyty 10 000 kappaletta, ja tähän mennessä se on myynyt ainakin 500 000 kappaletta!

YUIn tulevaisuus vaikuttaa erittäin lupaavalta, ja odotamme uteliaina mitä kaikkea hän keksii jatkossa!
kirjoittaja: Kay - kääntäjä: Annu (2007-07-29)
linkit
FLOW


mainokset
  • Neo Tokyo
  • An Cafe - Nosturi 6.11.2012
  • Bishi Bishi, by Ankama
  • CLJ Records
  • FLOW
  • FLOW - AWESOME Jrock concert!
  • MAN WITH A MISSION