heidi. (lausutaan haiji) on visual kei -yhtye, joka aloitti toimintansa esiintymällä muutamassa salaisessa konsertissa ympäri Tokiota helmikuun alussa vuonna 2006. Kokoonpanoon kuuluvat Yoshino (ex-Sics) vokaaleissa, Nao (ex-Kalimero) kitarassa, Kousuke (ex-Kalimero) bassossa ja Kiri (ex-kannivalism, ex-poroli, ex-Unzu) rummuissa. Päivämäärä heidi.:n ensimmäiselle oneman -konsertille Ikeburo CYBERissa ja samalla aloitus sen virallisille aktiviteeteille oli 3. kesäkuuta. Tällöin he osallistuivat 「birth・day」 -ilmaiskonserttiin, jonka yhteydessä fanien oli mahdollisuus tutustua yhtyeeseen, ja ryhmä sai ansaitsemaansa tunnustusta ammattimaisella soitannollaan. Heidän esikoissingleään yuuyake to kodomo/mariaa oli mahdollisuus ostaa liven aikana.
Yhtyeen ensimmäinen mini-albumi doukoku myytiin nopeasti loppuun bändin lyhyestä olemassaolosta huolimatta.
heidi.:n aikataulu vuonna 2006 oli täynnä konsertteja ja kiertueita, mukaanlukien esiintymiset sellaisten yhtyeiden kanssa kuten Jully ja gechena, mutta samalla yhtye ehti julkaista myös uutta materiaalia. Kokoelmalevyt Shock Edge 2006 sekä SHOCKWAVE CD Edition 6 sisälsivät kaksi heidän kappalettaan. Marraskuun 15. päivänä he julkaisivat toisen singlensä Clover, joka nousi 11. sijalle Oriconin indiesjulkaisujen listalla.
Helmikuussa 2007 kaksi yhtyeen kappaleista olivat mukana kokoelma-albumilla CANNONBALL vol. 3. Muutama päivä myöhemmin doukoku -mini-albumista ilmestyi toinen painos.
Kuukautta myöhemmin he ilmoittivat esikoislevynsä kasoun ilmestyvän 25. päivä huhtikuuta. Tämä oli heidän ensimmäinen julkaisunsa uuden levy-yhtiönsä 0 marketin kautta. Julkaisukiertue nimeltä Uzu no soto piti yhtyeen kiireisenä huhtikuun lopusta toukokuun keskivaiheille saakka. Keikkoja soitettiin kahdeksalla eri klubilla ympäri Japania, joista yksi oli CLUB CITTA, kun yhtye osallistui toukokuun 2. päivänä pidettyyn hide's Memorial Day 2007 -tapahtumaan.
Lähitulevaisuudessa loppuunmyydyssä Shibuya O-Westissä esiintyvälle heidi.:lle povataan valoisaa ja menestyksekästä tulevaisuutta.
heidi.
major - aktiivinen (2006 - )
© HEADWAX ORGANIZATION CO.,LTD.
heidi.:n kappaleet ovat kaikkea iloisista rallatuksista hard rockiin, mutta tuotoksissa näkyy aina yhtyeen uniikki kädenjälki. Bändi luokitellaan usein angura-keiksi, ja sitä verrataan usein yhtyeisiin kuten Kalimero, MUCC ja jopa Plastic Tree. heidi.:n suosio on ollut jatkuvassa kasvussa vuoden 2006 esikoisjulkaisusta lähtien, ja yhtyeen tulevaisuus näyttää erittäin lupaavalta.
kokoonpano
biografia
linkit








