Momoi Halko

桃井はるこ

tunnetaan myös nimellä:   Halko Momoi  
major - aktiivinen (1997 - )
Vuonna 1977 syntynyt Momoi Halko laulaa reippaan energisiä pop-lauluja, joita käytetään lähinnä animesarjojen ja videopelien tunnuskappaleina. Hänen oikea nimensä on Haruko ja lempinimi Halko saikin alkunsa elokuvasta 2001: Avaruusseikkailu, jossa mukana oli tietokone nimeltä HAL9000.

Momoi tunnetaan myös "Akihabaran kuningattarena" sekä trendikkään Maid Café -idean luojana.
kirjoittaja: Reyep - kääntäjä: Anu (2007-04-05)
kokoonpano
biografia
Momoi Halko on toiminut idolina ja ääninäyttelijänä jo yli kymmenen vuotta, mutta musiikkimaailmaan hän astui vasta 2001. Debyytti oli luonnollisesti varsin vakuuttava: laulu Mail Me päätyi elokuvaan menestyksekkääseen elokuvaan nimeltä Suicide Circle. Vuodet 2002-2004 vierähtivät eteenpäin Momoin keskittyessä bändiinsä UNDER 17, johon kuului artistin itsensä lisäksi kitaristi Masayka Koike.

Vuonna 2004 hän jatkoi soolouraansa videopelissä esiintyneellä laululla shokuzai no Rhapsody. Momoi julkaisi useita lauluja juuri niille anime- ja videopelinimikkeille, joihin oli itsekin ääninäytellyt.

Ensimmäinen albumi, kokoelmanakin toiminut momo-i quality ilmestyi vasta 2006. Seuraavana vuonna hän julkaisi puolestaan cover-albumin, jolla kuullaan Momoin tulkinnat teemakappaleista sarjoihin kuten Touch, Dragon Ball, Sailor Moon ja Urusei Yatsura.
kirjoittaja: Reyep - kääntäjä: Anu (2007-04-05)
linkit
FLOW


mainokset
  • Neo Tokyo
  • FLOW
  • An Cafe - Nosturi 6.11.2012
  • Bishi Bishi, by Ankama
  • CLJ Records
  • FLOW - AWESOME Jrock concert!
  • MAN WITH A MISSION