Anna Tsuchiya syntyi 11.3.1984 amerikkalaiselle isälle ja japanilaiselle äidille. Hän aloitti uransa vuonna 1998 Seventeen-lehden mallina, ja näkyi monien tunnettujen merkkien mainostajana, kuten UNICLO, Edwin ja Calpis Water.
Vuonna 2002 Anna kokeili siipiään musiikkialalla Kazin kanssa (Oblivion Dustin entinen kitaristi). Heidän yhtyeensä Spin Aqua julkaisi kolme singleä, yhden albumin ja yhden DVD-julkaisun ennen aktiiviuransa päättymistä. Syynä hajoamiseen oli Annan avioliitto ja raskaus vuonna 2003.
Seuraavan vuoden aikana Anna Tsuchiya palasi julkisuuteen idoli Kyoko Fukadan kanssa, kun he esiintyivät elokuvassa Shimotsuma Monogatari, joka nähtiin Euroopassa ja Yhdysvalloissa nimellä Kamikaze Girls. Anna voitti Japanissa elokuva-alan tulokas-palkintoja samana vuonna.
Menestyksekkään vuoden jälkeen Anna lainasi äänensä Lindsay Lohanin hahmolle Disneyn elokuvan Herbie japanilaiseen versioon. Tämän jälkeen hän palasi takaisin musiikin pariin, ja julkaisi ensimmäinen minialbuminsa Taste My Beat kesällä 2005. Mad Pray Recordsin julkaisemaa levyä oli tekemässä monta tunnettua henkilöä, kuten Josh Freese, A Perfect Circlen rumpali, Justin Meldal-Johnson (tunnettu Beckin, Macy Grayn ja Garbagen basistina) sekä Amerikan paras mastering engineer Ted Jensen, joka tunnetaan työstään mm. Green Dayn, Lenny Kravitzin, Eric Claptonin ja R.E.M:in kanssa.
Anna Tsuchiya julkaisi toisen singlensä Slap That Naughty Body elokuussa 2005, ja remix-albumi Taste My xxxremixxxxxxx!!!!!!!! Beat Life! ilmestyi alkuvuodesta 2006.
Anna Tsuchiya on nuori monilahjainen laulaja, joka musiikkiuransa lisäksi on ollut malli ja näyttelijätär, ja on ehtinyt äidiksikin.
Annan musiikkiesitykset kuvastavat hänen vahvuuksiaan; pirteitä lauluja esitettynä voimakkaalla äänellä. Lauluista löytyy myös kauniita balladeja kuten blue moon. Koska Anna on puoliksi amerikkalainen, suurin osa hänen sanoituksistaan on englannin kielellä. Hänen musiikkinsa eroaa myös huomattavasti muista japanilaisista naisesiintyjistä, sillä siinä on tietty amerikkalainen vivahde.







