Shinohara Tomoe

篠原ともえ

tunnetaan myös nimellä:   Tomoe Shinohara  
major - aktiivinen (1995 - )
Tomoe Shinohara on usean ammatin monilahjakkuus. Jo uransa ensimmäisten 10 vuoden aikana hän on ollut laulaja, näyttelijä (draamoissa, elokuvissa ja teatterissa), TV-ohjelman juontaja ja jopa muotisuunnittelija.

Hänet tunnetaan parhaiten oman, hyvin värikkään ja iloisen, maailmansa luojana.
kirjoittaja: Yura-sama, Kay - kääntäjä: Anu (2006-08-14)
kokoonpano
biografia
Tomoe Shinohara julkaisi ensimmäisen singlensä vuonna 1995. Singlen nimi oli Chime ja sitä seurasi pitkä litania uusia levytyksiä.
Musiikillinen ura oli lähtenyt oivallisesti käyntiin ja julkaisujen lisäksi hän sai mainossopimuksia ja näyttelyrooleja televisioon. Artistin lauluja käytettiin animesarjojen teemakappaleina: esimerkiksi Ultra Relax soi Kodomo no Omochan jaksojen alussa.

Vuonna 2001 Tomoe päätti keskittyä näyttelemiseen ja julkaisi viimeisen singlensä. Hän esiintyi sarjoissa, elokuvissa ja musikaalikomedioissa, aina vuoteen 2005 asti.

Lokakuussa 2005 ilmestyi ★AsoFEVER★ ja laulaja oli palannut musiikin pariin. Joulukuussa hän esiintyi Ranskassa, palaten sinne jo seuraavan vuoden maalikuussa esiintyäkseen yhdessä DJ KAGAMIn kanssa.
kirjoittaja: Yura-sama, Kay - kääntäjä: Anu (2006-08-14)
linkit


mainokset
  • CLJ Records
  • An Cafe - Nosturi 6.11.2012
  • Bishi Bishi, by Ankama
  • Neo Tokyo
  • FLOW
  • FLOW - AWESOME Jrock concert!
  • MAN WITH A MISSION