Chaos System

indies - aktiivinen (2003 - )
Chaos†Systemin musiikista on vaikea sanoa mitään, koska bändi ei itseasiassa ole julkaissut yhtäkään julkaisua, lukuunottamatta muutamia demoja, joita on puolestaan hankala saada mistään. Kuultavissa olevat livepätkät kuitenkin kertovat musiikkityylin olevan synkkää ja raskasta. Bändillä on kaksi vokalistia - Ben hoitaa rap-osuudet, kun taas Kyouka pelkästään laulaa. Hänen kuullaan tosin ajoittain myös huutavan ja karjuvan aggressiivisesti, mikä siten muistuttaakin hänen aikojaan Aliene Ma’riagessa.

Ulkoisesti he eivät kuitenkaan seuraa Aliene Ma’riagen jalanjälkiä. Jäsenet pukeutuvat tavallisiin tummiin vaatteisiin, sekä yksinkertaiseen meikkiin. Kyouka tekee kuitenkin poikkeuksen, sillä hän pitää erikoisesta ulkonäöstä jopa silloin, kun ei pidä hametta päällään. Vokalistin hiukset ovat tulipunaiset ja hän pitää samanlaisia piilolinssejä, jotka antavat etäisesti paholaisen vaikutelman.
kirjoittaja: Andi - kääntäjä: Matron (2006-10-08)
kokoonpano
  • laulu: Ben [2003 / 2007 - lähtenyt]
  • basso: Yuu [2003 / 2007 - lähtenyt]
  • rummut: K [2004 / 2007 - lähtenyt]
  • kitara: Yuki [2003 / 2005 - lähtenyt]
  • laulu, kitara: Makoto [2007 / 2007 - lähtenyt]
  • kitara: Taisuke [2003 / 2005 - lähtenyt - sessiojäsen]
biografia
Bändi sai alkunsa, kun amerikkalainen vokalisti Ben tapasi Aliene Ma’riagen ex-vokalistin Kyoukan. Chaos†System aloitti toimintansa vuonna 2003, tarkoituksenaan ensin soittaa Aliene Ma’riagen remix-kappaleita.

Bändi jatkoi toimintaansa kaksi vuotta. He melkein lopettivat kaiken aktiivisen toimintansa jo kahdesti – ensin alkuvuodesta 2004 ja toisen kerran toukokuussa 2005. Mutta vuoden 2005 puolessavälissä heidät nähtiin taas esiintymässä. Marraskuussa 2005 he esiintyivät Amerikan Jrock Connection –tapahtumassa Kaliforniassa. Samana kuukautena he soittivat myös Takadanobaba AREA:lla ja joulukuussa Maguro Rock May Kanissa.

Näyttää kuitenkin siltä, että bändi on – jälleen kerran – lopettanut aktiivisen toimintansa, sillä sekä Kyoukalla että Ben’llä on molemmilla uusi projekti käynnissä.
kirjoittaja: Andi - kääntäjä: Matron (2006-10-08)
linkit


mainokset
  • Bishi Bishi, by Ankama
  • MAN WITH A MISSION
  • Neo Tokyo
  • CLJ Records
  • FLOW
  • An Cafe - Nosturi 6.11.2012
  • FLOW - AWESOME Jrock concert!