Nakashima Mika

中島美嘉

tunnetaan myös nimellä:   Mika Nakashima  
major - aktiivinen (2001 - )
Japanin Kagoshimassa syntynyt Mika Nakashima aloitti musiikillisen uransa vuonna 2001 debyyttisinglellä STARS, jota myytiin 60 miljoonaa kappaletta. Lukema on erittäin mairitteleva uudelle artistille.

Musiikki edustaa lähinnä poppia pienellä jazz-lisäyksellä. Hän näytteli toisen Nanan roolin kahdesta samannimisestä tytöstä kertovassa, huiman suosion keränneessä elokuvassa nimeltä NANA. Artistin laulu GLAMOROUS SKY esittäytyi mukana teemakappaleen muodossa.
kirjoittaja: wynne - kääntäjä: Anu (2006-07-30)
kokoonpano
biografia
Mika Nakashima ura alkoi suorastaan räjähdysmäisesti. Hän näytteli sankaria kansallisessa TV-sarjassa vuonna 2001, laulaen sen teemalaulun nimeltä STARS. Hitti kipusi Oricon-listan kolmannelle sijalle. Seuraavana vuonna, muutaman muun singlen jälkeen, sai Nakashima ilon vastaanottaa parhaan uuden artistin Gold Disc Award -palkinnon. Ensimmäinen albumi ilmestyi elokuussa ja sijoittui Oricon-listan kärkisijalle, myyden miljoona kappaletta kolmessa viikossa.

Tammikuussa 2003 oli aika aloittaa ensimmäinen kiertue. Nopeat fanit palkittiin, sillä liput loppuunmyytiin kahdessa minuutissa. Seuraava albumi LOVE ilmaantui kauppoihin marraskuussa, varaten jälleen listan korkeimman sijan rakastetulle tähdelle. Samassa kuussa hän esiintyi Kiinan Shanghaissa järjestetyssä piratismin vastaisessa konsertissa edustaen Japania yhdessä CHEMISTRYn kanssa.

Kolmannen albumin jälkeen ilmestyi ensimmäinen parhaiden kappaleiden kokoelma, joka oli nimetty yksinkertaisesti muotoon BEST.
Vuonna 2006 artisti saapui Yhdysvaltojen New Orleansiin äänittämään hyväntekeväisyyssinglen hurrikaani Katrinan riepotteleman kaupungin uudelleenrakentamisen tukemiseksi. Memphisin kaupunginjohtaja antoi Nakashimalle kunniakansalaisen tittelin.
kirjoittaja: wynne - kääntäjä: Anu (2006-07-30)
linkit
An Cafe - Nosturi 6.11.2012


mainokset
  • Bishi Bishi, by Ankama
  • FLOW
  • Neo Tokyo
  • An Cafe - Nosturi 6.11.2012
  • FLOW - AWESOME Jrock concert!
  • MAN WITH A MISSION
  • CLJ Records