girugamesh

ギルガメッシュ

indies - aktiivinen (2003 - )
Kohtuullisen tuore girugamesh lukeutuu Danger Crue -levy-yhtiön bändilistaan yhdessä MUCC:n ja SIDin kanssa. Suhteellisen synkän ja raskaan musiikin sydämestä löytyy rock-tyylinen tempo, joka tempaisee kuuntelijansa oitis mukaan.

Kaikki sanoitukset ovat vokalisti Satoshin käsialaa ja kertovat useimmiten sangen synkkämielisistä aiheista kuten sodasta, vankilasta, valheista ja petoksesta. Kolme muuta jäsentä säveltävät kappaleet.
kirjoittaja: Andi, Sarah, Elina - kääntäjä: Matron & Anu (2010-11-08)
kokoonpano
biografia
girugamesh perustettiin tokiolaisessa lähiössä vuonna 2003. Asialla olivat laulaja Satoshi (ex-Venom), kitaristi Nii, basisti ShuU, joka oli toiminut aiemmin Kageroun roudarina, sekä rumpali Яyo.

Bändi vihki syntymänsä soittamalla konsertin Motoyawata ROUTE14:lla maaliskuun 24. päivä vuonna 2004. Samoihin aikoihin he julkaisivat ensimmäisen demonsa - [kosaki uta] ~kaijou kata enban~ julkaistiin 100 kappaleen painoksena.

Elokuussa he jakoivat konserttien aikana kahta ilmaista äänitettä, jelatoa sekä →mikongyakua. Samassa kuussa ilmestyi ensimmäinen maxi-single [kaisen sengen] ~kikaku kata enban~. Kyseinen julkaisu saavutti 10. sijan Oricion indies-listassa, mikä oli melkoinen saavutus uudelta tulokkaalta. Helmikuussa 2005 bändi lähti talvikiertueelle nimeltä 2005 fuyu no yukidoke tourou, jonka iimeisessä konsertissa he esiintyivät yhdessä HenzeLin kanssa.

Yhtyeen lupaava alkumenestys jatkui: girugamesh oli mukana maaliskuussa julkaistulla, mm. Phantasmagorian ja Vidollin sisältäneellä KINDLING VOL.1 live-DVD:llä.

Bändi ei levähtänyt hetkeäkään. Huhtikuussa he esiintyivät yhdessä Marusan kanssa ja seuraavan kuukauden aikana ilmestyi jo heidän ensimmäinen mini-albuminsa goku -shohan kata enban-. 29. toukokuuta bändi oli lähtenyt seuraavalle kiertueelleen. Se oli heille historiallinen, koska 17. heinäkuuta kiertue päättyi heidän ensimmäiseen konserttiinsa ilman minkäänlaista lämmittelybändiä. Tämä oneman-show Meguro rock may kanilla oli loppuunmyyty.

Vuoden loppupuolisko oli sekin osaltaan kiireinen - syyskuussa ilmestyi uusi single ja lokakuussa he kiersivät yhdessä Luvien kanssa. Kiertueeseen sisältyi 14 päivämäärää ja se päättyi twoman-konserttiin.

Vuoden 2006 alku eteni yhtyeen ensimmäisen oneman-kiertueen parissa ja myöhemmin samana vuonna ilmestyi ensimmäinen täysipitkä levytys 13's reborn. Kesän alussa kokoonpano esiintyi ensimmäistä kertaa Yhdysvalloissa monen japanilaisen bändin tähdittämällä JRock Revolution -festivaalilla, jatkaen valloitustaan seuraavaksi Saksan J-Shock-tapahtumassa.

girugameshin toinen albumi Girugamesh ilmestyi joulukuussa 2007, jota nelikko markkinoi uhkarohkeasta pituudestaan nimensä saaneella Stupid Tour -kiertueella. Kiertue ylsi myös Eurooppaan ja kotoiseen Suomeen.

Vuoden 2008 Wacken-festivaalillakin esiintynyt kokoonpano ei pitänyt turhia lepotaukoja, sillä jo marraskuussa seurasi kolmas täysipituinen albumi nimeltä MUSIC. Tätä tapahtumaa paritti oivasti nimetty kiertue Crazy Tour.

Vuonna 2009 yhtye julkaisi muutaman singlen sekä loppuvuonna jälleen uuden albumin NOW. Japaninkiertue oli laaja ja kesti lähes koko vuoden. Vuonna 2010 oli sen sijaan hiljaisempaa niin julkaisujen kuin keikkojenkin osalta. Bändi julkaisi pari singleä, ja uusi kokopitkä albumi on luvassa alkuvuodeksi 2011. Keväällä girugamesh jatkaa jälleen keikkailua: luvassa on ainakin maailmankiertue maaliskuussa, jolloin bändi esiintyy myös Helsingin Nosturissa.
kirjoittaja: Andi, Sarah, Elina - kääntäjä: Matron & Anu (2010-11-08)
linkit
An Cafe - Nosturi 6.11.2012


mainokset
  • FLOW
  • MAN WITH A MISSION
  • CLJ Records
  • FLOW - AWESOME Jrock concert!
  • Neo Tokyo
  • An Cafe - Nosturi 6.11.2012
  • Bishi Bishi, by Ankama