Nakama Hideaki

中間英明

tunnetaan myös nimellä:   Hideaki Nakama  
indies - aktiivinen (1988 - )
Lahjakas kitaristi Hideaki NAKAMA on monessa yhtyeessä soittanut pitkän uran metallimuusikko. Nykyään hän käyttää aikaansa Hell'n'Backissa, amerikkalaisten muusikoiden ympäröimänä. Musiikki kuulostaakin 80-luvun amerikkalaiselta heavy metallilta ollen sekä melodikasta että raskasta.
kirjoittaja: Kay - kääntäjä: Anu (2006-07-08)
kokoonpano
biografia
Hideaki NAKAMA kiinnostui kitaroista jo varsin nuorella iällä. Hänen innostuksensa kitaransoittoa kohtaan alkoi vuonna 1997 pojan nähdessä televisiosta KISSin esiintymisen. Soittotuntien tai opettajan sijaan hän oppi matkimalla kitaristi-idoleitaan, joihin lukeutui lähinnä amerikkalaisia soittajia.

Hänen aloittamansa yhtye HURRY SCUARY julkaisi debyyttialbuminsa 1998, saatuaan ensin musiikkiaan esiin kokoelmilla ja sen sellaisilla. Sanoitukset olivat täysin englanninkieliset ja albumia käytettiin myös erään elokuvan soundtrackina.

Vuotta myöhemmin hän julkaisi sooloalbuminsa nimeltä Point of no return. Sooloura ei jatkunut kauaakaan, vaan vuonna 1990 hän liittyi hetkeksi Emerald Forestin kitaristiksi. Bändi ei ollut kovin aktiivinen julkaistessaan vain muutaman laulun kokoelmilla ja Nakama toimikin samaan aikaan metalliyhtye Anthemin jäsenenä.

Muusikko päätyi muuttamaan USA:n kamaralle vuonna 1994, toivoen perustavansa siellä uuden bändin englanninkielisen laulajan kera. Tästä suunnitelmasta syntyi Hell'n'Back, jonka kaikki muut jäsenet ovat amerikkalaisia. He ovat julkaisseet ensimmäiset julkaisunsa ja ovat erittäin toiveikkaita japanilaisen metalliskenen valloituksen suhteen.
kirjoittaja: Kay - kääntäjä: Anu (2006-07-08)
linkit
Bishi Bishi, by Ankama


mainokset
  • CLJ Records
  • FLOW
  • Bishi Bishi, by Ankama
  • Neo Tokyo
  • MAN WITH A MISSION
  • FLOW - AWESOME Jrock concert!
  • An Cafe - Nosturi 6.11.2012