Heinäkuussa 2003 Hina ja erina (molemmat ex.Sarii/Schellen) päättivät perustaa bändin yhdessä REIn (ex.Gille cadith) kanssa. Yuu ja Leona liittyivät mukaan ja niin CHELSEA oli syntynyt. He soittivat ensimmäisen konserttinsa 22. lokakuuta Meguro rock may kanilla ja sen jälkeisenä päivänä maailmalle julkaistiin demo Trash. Sen kansi oli parodia Chelsea-karkista.
Yhtye jatkoi esiintymistä ja he osallistuivat myös moniin tapahtumiin. Keväällä 2004 kitaristi Yuu ja basisti Leona päätyivät kuitenkin jättämään bändin.
Jin liittyi uudeksi basistiksi kesäkuussa. Siitä huolimatta CHELSEA oli vaipunut hiljaisuuteen hetkeksi.
Lokakuun tienoilla Haruka (ex.Lanus Dune, Allegory Pill) liittyi bändiin kitaransa kanssa ja jäseniä oli jälleen tarpeeksi.
Shoxx-lehti julkisti heidän jännittävän paluunsa takaisin visual kein lupaaviin nimiin. Se tapahtuikin ryminällä, sillä samalla kerrottiin ensimmäisen minialbumin, Erotic Coren, julkaisusta. Tämä yhtyeen raskasta musiikkisuuntausta mainiosti edustava levytys ilmestyi 27. huhtikuuta 2005, jonka jälkeen he keikkailivat sitä mainostavan kiertueen muodossa.
Valitettavasti kesän lopuksi tämä nuori visual kei -bändi ilmoitti lopettavansa. He esiintyivät faneilleen viimeisen kerran 29. syyskuuta 2005.
Useampi jäsen on kuitenkin nähty jatkavan uraansa musiikin parissa. Laulaja Hina liittyi Under Codelle päätyneeseen bändiin nimeltä hurts, siinä missä kitaristi erina soittaa Diossa. Leona taasen on soittanut mm. sessiojäsenenä hagakuressa.
CHELSEAn musiikkia voi turvallisin mielin kuvailla raskaaksi rockiksi, jopa metalliin vivahtavilla soundeilla. Kitarat ovat tarttuvine riffeineen oikeutetusti pääosassa.
Kokeneista, eritoten Matinan parissa tunnetuista visual kei -muusikoista koostunut yhtye lopetti valitettavan varhain, mutta heidän musiikkiinsa kannattaa silti tutustua.









