Yoshii Lovinson aloitti soolouransa TALI-singlellä loppuvuodesta 2003, ja pian seurasi SWEET CANDY RAIN -single ja ensimmäinen sooloalbumi at the BLACK HOLE. Yoshii työskenteli tämän albumin parissa vuodesta 2001 tehden työtä myös amerikkalaisten muusikkojen kanssa.
Heinäkuussa 2004 ilmestyi uusi single Tobuyouni, ja saman vuoden lopusta lähtien The Yellow Monkeyn entinen kitaristi Hideaki "Emma" Kikuchi alkoi työskennellä hänen kanssaan sessiokitaristina.
Soolouransa alkupuoliskolla Yoshii Lovinson ei soittanut ollenkaan konsertteja, vaan vasta kesäkuussa 2005 hän palasi lavalle koko Japanin kattavalla kiertueella, singlen Call Me ja albumin White Room julkaisujen jälkeen. Tästä kiertueesta ilmestyi DVD marraskuussa.
Vuoden 2006 alussa, julkaistessaan uutta sinkkuaan BEAUTIFUL, artisti siirtyi käyttämään oikeaa nimeään Yoshii Kazuya. Keväällä hän osallistui Nirvana-tribuuttialbumille ALL APOLOGIES, jolle hän esitti kappaleen Polly. Lokakuussa ilmestyi kolmas sooloalbumi 39108, jonka jälkeen alkoi THANK YOU YOSHII KAZUYA -kiertue. Huhtikuussa 2007 ilmestyi Nippon Budoukanilla kuvattu live-DVD. Toukokuussa on vuorossa uutta musiikkia singlen WINNER muodossa.
Yoshii Kazuya
吉井和哉
tunnetaan myös nimellä: YOSHII LOVINSON
major - aktiivinen (2001 - )
Entisen rock 'n roll bändin The Yellow Monkeyn (tauolla vuodesta 2001, hajonnut 2004) vokalisti ja johtaja Kazuya "Lovin" Yoshii aloitti soolouransa nimellä Yoshii Lovinson ja on sittemmin siirtynyt oikean nimensä Yoshii Kazuyan käyttöön. Hän laulaa, soittaa kitaraa ja bassoa, sekä sanoittaa ja säveltää.
kokoonpano
biografia
linkit








