D'espairsRay

ディスパーズレイ

tunnetaan myös nimellä:   +DéspairsRay+  
major - lopettanut (1999 - 2011)
Raskasta goottirockia edustava D'espairsRay oli yksi ensimmäisistä länsimaissa keikkailleista visual kei -yhtyeistä ja on sittemmin kiertänyt sekä Pohjois-Amerikkaa että Eurooppaa tasaiseen tahtiin. Yhtyeen musiikki vaihtelee lähestulkoon industrialia muistuttavasta soundista aina kevyempiin rock-melodioihin asti.

D'espairsRay siirtyi major-levy-yhtiö Universal Musicin alaisuudessa toimivalle Delicious Deli Recordsille vuoden 2009 alussa.
kirjoittaja: - kääntäjä: Anu, päivittänyt Matron (2007-04-01)
kokoonpano
biografia
D'espairsRay aloitti 9.9.1999 (huomatkaa mielenkiintoinen päivämäärä) eikä jäseniä ole vaihtunut ollenkaan. Hizumi ja Tsukasa olivat soittaneet Le'veil-bändissä ja Karyu taasen oli ex-Dieur Mind (nimellä Yoshitaka).

Ensimmäinen esiintyminen oli 24. syyskuuta Takadanobaba AREAlla olleessa tapahtumassa. Aluksi he jakoivat demojaan ilmaiseksi keikoilla.

21. lokakuuta 2000 julkaistiin ensimmäinen maxi-single Kumo. Sitä myytiin sen verran, että toinen painos seurasi huhtikuussa 2001, jolloin julkaistiin samalla myös uusi maxi Genwaku. 1000 kappaleen painos myytiin loppuun ennakkotilauksissa! Toinen painos laitettiin heti perään, jotta kaikki halukkaat saisivat singlensä.

Sixth TERROR, ensimmäinen one-man, soitettiin ensimmäisen minialbumin julkaisun jälkeen Takadanobaba AREAlla 29. elokuuta. 21. tammikuuta 2002 ilmestyi uusi demonauha Ura mania Theater. Seuraava one-man, SEXUAL BEAST, järjestettiin Shibuya on air westillä 29. toukokuuta.

2003 alussa, 20. tammikuuta, valmistui salainen CD Itanji. Kolmas one-man, nugimasu, oli jälleen Shibuya on air westillä. 7. helmikuuta bändi järjesti ilmaiskonsertin Meguro live stationilla, nimeten sen salaisen levynsä mukaan.

Piakkoin keikkavuorossa oli Stylish wave '03 Mega force -konsertti Shibuya Kokaidossa, seurana tuttuja nimiä kuten Laputa, Vogus Image ja Stray pig Vanguard.

Fanien iloksi bändi järjesti loppuvuodesta ensimmäisen pelkästään one-man konserteista koostuvan kiertueen nimeltä Doom&Gloom ~ Tonaka MANIA sennou keikaku. Kiertueen final eli lopettava konsertti järjestettiin Shinjuku Liquid Roomissa, jonne mahtuu 600 kuuntelijaa.

Suosion kasvettua D'espairsRay kutsuttiin moniin suuriin visual kei tapahtumiin: mm. Fool's Mate -lehden järjestämä Beauti-fools Fest 03 tarjosi muina niminä Miyavia, MUCC:a, Gazettea ja deadmania. 31. joulukuuta bändi soitti kahdessa suuremmassa konsertissa: Stylish wave count down 03/04 Yokohamassa ja Final 03 Takadanobaba AREAlla.

-GEMINI-, syyskuussa 2004 julkaistu maxi-single, toi mukanaan 3 erikoisempaa teemallista one-man iltaa. Konsertit olivat Bloody marry Day, Furachi na toiki Day ja murder Day.

Lokakuu 2004 jäi D'espairsRayn historiaan ensimmäisenä ulkomaan konserttipäivänä: 30. lokakuuta Berliinissä ja seuraavana päivänä vielä Pariisissa. Hetki oli oiva mahdollisuus eurooppalaisille todistaa bändin lavacharmi. Tämän kiertueen nimi oli Wollust ward dem Wurm gegeben, joka on sitaatti Beethovenin 9. sinfoniasta.

Maailmanvalloitus jatkui; D'espairsRay soitti ensimmäistä kertaa Yhdysvalloissa vuonna 2005. Kesäkuun lopussa julkaistiin ensimmäinen kokopitkä albumi Coll:set, jonka jälkeen oli vuorossa kiertue kotimaassa Japanissa.

Loppuvuodesta bändi keikkaili jälleen innokkaasti mantereita vaihdellen. Lokakuussa he soittivat Euroopassa yhdessä Kageroun kanssa kiertuenimellä COUPLING TOUR 2005 ~ryuugai no kannou~. Marraskuussa vuorossa oli Yhdysvallat.

Gan Shin Records julkaisi odotetun uutuusalbumin Euroopan mantereella 13. tammikuuta 2006. Vuoden loppupuolella bändi vieraili myös Suomessa ja kyseinen keikka olikin varsinainen menestys.

Maaliskuussa 2007 bändi julkaisi uuden singlensä ja sitä aikaisemmin ilmoitti myös uudesta Mirror -albumistaan. Tietoon tuli myös yhtyeen suunnitelmia kesälle; D'espairsRay esiintyy sekä Tuska-festivaaleilla Helsingissä, että Ruisrockissa Turussa.
kirjoittaja: - kääntäjä: Anu, päivittänyt Matron (2007-04-01)
linkit


mainokset
  • CLJ Records
  • An Cafe - Nosturi 6.11.2012
  • MAN WITH A MISSION
  • Neo Tokyo
  • Bishi Bishi, by Ankama
  • FLOW
  • FLOW - AWESOME Jrock concert!