SADS

サッズ

major - aktiivinen (1999 - )
SADSin perusti vuonna 1999 ex-Kuroyumen vokalisti Kiyoharu. Koko SADSin olemassaoloajan kitarassa vaikutti Sakashita Taketomo, joka oli kuulunut myös Kuroyumeen support-jäsenenä. Pysyvää basistia tai rumpalia ei bändi koskaan löytänyt, mutta yleensä SADSista puhuttaessa ajatellaan basistina Kobayashi Masarua ja rumpalina myös Kuroyumessa support-rumpalina ollutta Mitsuzono Eijiä.

Jäsenistön lisäksi SADS on musiikillisestikin luonnollinen jatkumo Kuroyumelle. He soittivat aluksi punk-tyylistä rock'n'rollia, siirtyen vähitellen pienten vaihtoehtoisten kokeilujen saattelemina melankolisempaan ja aikuismaisempaan, silti voimakkaaseen ja tyylitietoiseen rockiin. Bändin ulkoinen imago varsinkin Kiyoharun osalta tuo vahvasti mieleen glam-tyylin.
kirjoittaja: finix & Elina - kääntäjä: Elina (2008-11-11)
kokoonpano
biografia
Kun SADS perustettiin huhtikuussa 1999, odotukset olivat korkealla. Hetkeä aiemmin hajonneen, jopa kulttiaseman visual kei -piireissä saavuttaneen Kuroyumen vokalistin uuden bändin ajateltiin tietenkin aloittavan uransa Japanissa. SADSin neljä jäsentä, Kiyoharu, Sakashita, Masahiro ja Tetsuhiro, kuitenkin asettuivat hetkeksi Lontooseen äänittämään uutta musiikkiaan, ja samalla soittivat siellä 4:n keikan minikiertueen.

Takaisin Japanissa ensimmäinen single Tokyo julkaistiin 7. heinäkuuta Toshiba EMI -levy-yhtiöllä. Single sijoittui toiseksi Oricon Charts -listalla. Paria kuukautta myöhemmin debuuttialbumi Sad Blood Rock'n'Roll menestyi myös hyvin, eikä ihme, sillä se oli kuin jatko-osa Kuroyumen viimeiselle albumille. SADSin tyyli oli hieman vähemmän villi, mutta silti hienostuneella tavalla todella rock'n'roll.

Bändillä näytti menevän hyvin, ja he lähtivät tietenkin ensimmäiselle Japanin-kiertueelleen. Basisti Tetsuhiro Tanuma kuitenkin jätti bändin kesken keikkailun, tuuraavaksi jäseneksi saatiin Hironari Yamane, joka oli mukana maaliskuuhun 2000 asti, kunnes Kobayashi Masaru liittyi SADSin varsinaiseksi basistiksi.

Seuraava 2000-vuonna julkaistu albumi Babylon osoitti bändin kehittyneen huimasti. Mukana oli edelleen tietyt Kuroyumesta muistuttavat elementit, mutta tällä kertaa musiikki oli monipuolisempaa ja kokeilevampaa. Upeasta menestyksestä kertoo Babylonin sijoittuminen Oriconin albumilistan ensimmäiselle sijalle.

Loppuvuodesta 2000 rumpali Masahiro Muta päätti lähteä bändistä. Mitsuzono Eijin korvatessa hänet SADSin kokoonpano muuttui jälleen askeleen lähemmäs Kuroyumea, sillä Eiji oli aiemmin toiminut heidän support-rumpalinaan.

Vuosi 2001 alkoi muutaman videojulkaisun merkeissä. Sen jälkeen olikin aika perustaa oma levy-yhtiö Fullface Records, jolla ensimmäinen julkaisu oli sinkku Porno Star kesäkuussa 2001. Elokuussa ilmestyi kolmas albumi The rose god gave me, ja tällä kertaa bändin tyyli oli paljon synkempi ja raskaampi kuin ennen. Levy sijoittui viidenneksi Oriconissa.

Vuosi 2002 oli hiljaista uusien julkaisujen osalta, mutta konserttien vähyydestä ei ainakaan voitu valittaa, sillä SADS oli kiertueella huhtikuusta vuodenvaihteeseen 2002-2003 saakka. Seuraava vuosi oli lähes päinvastainen: SADS julkaisi uuden albumin 13 (Kuroyumen levyt mukaanlukien tämä oli Kiyoharun järjestyksessään 13. albumi). Uusi tyyli oli melankolisempaa ja rauhallisempaa kuin aiemmin, ja melankolisuus huipentui toukokuussa julkaistuun sinkkuun Masquerade.

Vuonna 2003 Fullface Records julkaisi ja Kiyoharu tuotti visual kei -bändi Merryn ensimmäisen albumin Gendai Stoic. SADS puolestaan julkaisi vielä kokoelmat sekä CD- että DVD-muodossa, ja elokuussa rumpali Mitsuzono Eiji erosi SADSista. Tästä seurasi SADSin aktiviteettien loppuminen tuntemattomaksi ajaksi. Syyskuussa 2003 bändi julkaisi vielä live-DVD:n SADS TOUR 2003.

Maaliskuussa 2007 bändiltä tuli kauppoihin useita vanhaa mutta ennen julkaisematonta materiaalia sisältäviä levyjä ja DVD:itä, mutta muita elonmerkkejä SADSista ei valitettavasti sen koommin ole kuulunut. Kiyoharu työskentelee aktiivisesti soolouransa parissa ja Taketomo Sakashita sekä Mitsuzono Eiji bändissä The DUST'N'BÖNEZ.
kirjoittaja: finix & Elina - kääntäjä: Elina (2008-11-11)
linkit


mainokset
  • Neo Tokyo
  • Bishi Bishi, by Ankama
  • An Cafe - Nosturi 6.11.2012
  • CLJ Records
  • MAN WITH A MISSION
  • FLOW - AWESOME Jrock concert!
  • FLOW