JaME Suomen levyraati: SKYWINGS

kulttuuriartikkeli - 26.09.2012 12:11

JaME Suomen levyraati nostaa esiin mielenkiintoisia bändejä. Myös sinä voit osallistua kappaleiden arvosteluihin yhdessä JaME-tiimin kanssa.

JaME Suomen levyraati -artikkeleissa yksi tiimin jäsen vuorollaan esittelee yhtyeen, kertoo suhteestaan siihen ja antaa arvosteltavan kappaleen videon tai nimen. Artikkeleita ilmestyy säännöllisesti, joten pidäthän silmällä JaME:a levyraadin varalta. Sinäkin voit nimittäin osallistua arvosteluun.


Vuonna 2006 päivänvalon nähnyt yhtye SKYWINGS omaa vahvan rokahtavan soundin. TAKUYAn laulu on puhdasta ja särkymätöntä, ja hienona lisänä heillä on kosketinsoittaja TAKASHI. Kokoonpanoon kuuluu lisäksi kitaristi I-LA, basisti SENOH ja rumpali Yuki.

rreichu: Löysin yhtyeen vastikään – oikeastaan melkein heti yhtyeen 「say[GOOD]bye⇔say[GOD]bye」¬ -musiikkivideon julkaisemisen jälkeen. Vaikka kuuntelen enemmän raskaanpuolista musiikkia, tämä oli oikein mukava piristys päivään. Samalla se toi pientä vaihtelua yleensä kuuntelemaani musiikkiin. Takuyan ääni särähti ensin hieman korvaani, mutta muutaman kuuntelukerran jälkeen totesin sen varsin miellyttäväksi. TAKASHI on todella oiva lisä yhtyeessä ja on saanut näin yhtyeen soundin erikoiseksi. Vaikka soundi ei ole erikoisimmasta päästä, minä ainakin miellän sen suht erottuvaksi. Saa nähdä, mitä yhtye tuo tullessaan, sillä itse näen heidät varsin hyvässä parrasvalossa ja bändinä, joka kehittyy kokoajan parempaan suuntaan.




JaME-tiimi arvostelee:

Leonor: Oho, yllätyin positiivisesti! Biisi ei huku massaan, vaan sillä on oma mielenkiintoinen soundinsa. Pituudesta annan ehdotonta plussaa, koska tyypilliset kolmen minuutin kipaleet alkavat käydä jo hermoille, kun ne loppuvat jo ennen kuin ehtivät alkaakaan. Kun kappale viimein loppui, ei ainakaan minun tarvinnut miettiä kahdesti, painanko toistoa vai en. Mitään hullua rakastumista sävellys ei kuitenkaan aiheuttanut, mutta hyväntuulinen fiilistelybiisi randomille soittolistalle.

Raura: Nopeaa sormeilutyötä kitarassa, varmaa suosiota haaliva soundi. Pirteähkö ja nopeatahtinen tilutus tuo mieleen lapsuusvuodet ja PC:llä pelatut tasohyppelypelit upeine musiikkeineen. Takuyan ääni muistuttaa hivenen Dragon Ball Z:stä, mutta hieman nykyaikaistetulla tavalla. Nostan hattua aina miehille, jotka saavat noin kirkkaan äänen rintaäänellä aikaiseksi!

BAKANAMI: Iloinen yllätys. Kappale on hyvää kuultavaa, reipas ja menevä, eikä lainkaan pitkästyttävä, mikä saattaa olla vaarana pidemmissä lauluissa. Takuyan ääni muistutti välillä X JAPANin Toshi ääntä, minkä vuoksi taisin tykästyä kovasti laulajaan. Pakkohan tämä on saada soittolistalle!


Voit kertoa oman mielipiteesi näistä kappaleista, musiikkivideoista tai bändistä alta löytyvän kommentointilaatikon kautta.
aiheeseen liittyvät julkaisut
aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus
aiheeseen liittyvät teemat

JaME Suomen levyraati



mainokset
  • euroWH
  • Chaotic Harmony