Nimensä hiljattain the GazettE-muotoon muuttaneen Gazetten PV-DVD'stä minulla oli jo vahvat ennakkokäsitykset; kyseessä tulee varmasti olemaan tiukka ja huoliteltu pakkaus täynnä ihania visuaalisuutta tihkuvia musiikkivideoita, meneviä kappaleita ja tietenkin niitä mukavannäköisiä (no, ovat ne nyt hei) meikattuja miehiä. Ja tätä nautintoa jopa yli puolen tunnin ajan. Itse kansikuva ei ollut kuitenkaan niin lupaava; melkein kliseisyyttä hipova kultainen tausta ja siinä avattu torso sisäelimineen toivat mieleeni lähinnä muutaman muun bändin, joita täällä meilläpäin Euroopassakin kuunnellaan varsin aktiivisesti. Mutta, se niistä muista bändeistä: DVD vain soittimeen, PLAY-nappulan painallus ja mukava asento sängylle.
FILM BUG 1 lähtee pyörimään suoraan, ilman minkäänlaiseen menu-valikkoon menemistä. Ensimmäiseksi PV:ksi on valittu kappale Reila. Kyseessä on melko erikoinen valinta aloitukseen, sillä balladimaisen biisin avulla ei ehkä pääse heti paikalla sukeltamaan siihen bändille ominaiseen Gazegaze!-tunnelmaan. Hyvä biisi kuitenkin, joskin varsin pitkä varsinkin ensimmäisellä kuuntelukerralla, jolloin lähinnä kuunteleekin kappaleen "rungon" läpi ja on huomioimatta hauskat yksityiskohdat ja erityiset elementit, joista yleensä se kappaleiden hienous lopulta löytyykin. Video on varsin hidastempoinen ja keskittyy
lähinnä laulavaan Rukiin ja vaaleaan länsimaalaiseen naiseen, joka välillä kirmailee rannalla ja välillä makaa ruumispussissa. Osan ajasta saamme seurata muita jäseniä joko soittamassa synkässä huoneessa tai angstaamassa veitset, kukat ja pianot menossa mukana. Hidastempoisuudestaan ja pituudestaan huolimatta Reila rullaa melko nätisti eteenpäin eikä videossa ole minkäänlaista irtonaista osaa. Kaikki on huoliteltua ja yhtenäistä ja lopputulos on se, mitä bändi on luultavasti hakenutkin.
Toinen PV on COCKROACH, joka onkin edeltäjäänsä paljon rankempi ja raskaampi. Video alkaa autotallia muistuttavasta hämärästä vessasta, jossa arkipäiväiseltä näyttävä Gazette soittaa samalla moshaten. Jo minuutin jälkeen kuuluu mahtava pamaus, bändi lopettaa soittamisen
ja poistuu ruudulta. Muutama sekunti ja kappale alkaa alusta, mutta tällä kertaa olemme huoneessa, joka on päällystetty kauttaaltaan silmiä särkevällä värillisellä foliolla. Jäsenet ovat näyttävissä vaatteissa ja meikattuina, eli itsensä näköisiä. Videon ideaa on hieman vaikea hahmottaa aluksi, mutta pian katsoja pääsee asiasta jyvälle ja ymmärtää, että videossa taidetaan viitata jonkinasteiseen ekstaasitilaan. Välillä kuva siirtyy taas takaisin autotalliin, mutta pääasiassa kuvaruudulla näkyy se kammottava folio ja meikattu the GazettE. Nimensä mukaisesti videolla näkyy tietenkin myös torakka, joka lopuksi vielä liiskataan julmasti Kain kengän alle. Lempikohtiani videosta ovat ne, joissa inhoamani folio ei näy. Erityismaininnan saa kohta, missä Aoi, Uruha, Kai ja Reita vuorotellen peilaavat itseään peilistä, sillä kyseiseen kohtaan on saatu mahdutettua yllättävänkin paljon seksikkyyttä. Itse kappaleelle en aluksi lämmennyt yhtään, johtuen örinäkohdista, mutta sitä monta kertaa kuunneltuani, aloin pikkuhiljaa ymmärtää sen koko hienouden.
Kolmas raita. Cassis. Hidasta balladia siis taas tiedossa. Cassis on yksi lempikappaleistani ja videonkin katsominen on hyvin nautinnollinen kokemus. Itävallassa kuvattu PV on yksinkertainen eikä omaa mitään erityistä ideaa, mutta ehkä nautinnollisuus johtuukin siitä, kerrankin saa vain katsoa ja aivot voi laittaa kaikessa rauhassa narikkaan. PV on todella kaunis ja pysyy uskollisena kappaleelle. Mainitsen myös kauniit värit, jotka ovat mielestäni todella hyvässä tasapainossa keskenään. Ehkä lempivideoni koko DVD'ltä, mutta sanoja on silti vaikea löytää. Cassis pysähdyttää ja jättää sanattomaksi.
SHADOW VI II I on seuraavana vuorossa. Ei yllä suosikeiksini todellakaan. Ensinnäkin itse kappale on melko tasainen ja noudattaa tiettyä vanhaa kaavaa. Biisissä ei ole mitään yllätyksellistä tai hienoa kohtaa, kaikki menee liiankin tasaisesti eteenpäin. Kamalinta on neutraali tunne kappaleen jälkeen: miksen tunne vihaa, rakkautta tai ylipäänsä mitään tätä kohtaan? Video jättää melko samanlaiset tuntemukset. Välkkyvät siniset valot ja bändistä näkyvät pelkät selät on sinänsä ok idea, mutta toteutus on jotenkin yhtä tahmeaa kuin hunaja sormissa. Suorastaan kammottavia väristyksiä toi kamala kuvakulma laulavasta Rukista, leuan alapuolelta. Ei oikeasti näin. Loppujen lopuksi SHADOW ei ole kuitenkaan niin paha, vaikka en silti ole vieläkään oikein oppinut pitämään siitä koko sydämelläni.
SILLY GOD DISCO on puolestaan loistava. Niin video kuin biisikin. Tämä yltää melkein Cassiksen tasolle. the GazettE tarjoilijoina ja palvelemassa länsimaalaista nättiä tummaa naista on hauska yhtälö. Puolet videosta keskittyykin siihen, kun he syöttävät naista, kaatavat tälle viiniä tai soittavat ruokamusiikkia. Puolet ajasta taas näytetään bändiä soittamassa juhlavassa hallimaisessa aulassa, visualvaatteet tietenkin niskassa. Jammaavan kappaleen ja ihanan hassun videon yhdistelmä saa vedettyä katsojan täysillä mukaan ja liian pian se onkin jo ohi. Mutta ei se mitään; uudestaan!
Viimeisenä loppuhuipennuksena DVD'llä nähdään taion PV, joka ei myöskään yllä lempivideoikseni. Kappaleesta pidän paljonkin loistavina kitarariffeineen ja tarttuvine kertosäkeistöineen. Video tuntuu kuitenkin jäävän laimeaksi tuotokseksi mahtavan kappaleen varjoon. Kuva on lähinnä keskittynyt "riekaleiseen" marionettimaiseen Ruki-vokalistiin ja mekkoon pukeutuneeseen pieneen tummaan tyttöön. Teemana on selkeästi jonkinasteinen nukketeema, kun välillä Rukin raajat irtovat ja välillä tytön sormissa näkyvät nämä marionetin narut. Muu bändi on pukeutunut kokomustaan ja soittaa taustalla melko huomaamattomana. Video saa traagisen lopun, kun Ruki näyttää tappavan tytön, sen jälkeen hinkkaavan itseään ruumiin päällä ja lopuksi pitelee sylissään mallinuken vartaloa, jolla on tytön vaatteet. Ehdotonta plussaa PV saa mystisyydestään ja siitä, miten tulkinnanvarainen se osaakaan olla.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös FILM BUG 1. Mielestäni kyseessä on hieno kokonaisuus hyviä PV:itä ja koko DVD vastasikin hyvin ennakkokäsityksiäni. Mikään ei jäänyt kaivertamaan hampaankoloon ja ensimmäisen katselukerran jälkeekin tekee mieli katsoa koko höskä samantien uudestaan. Voin sanoa, että FILM BUG 1 on ostamisen arvoinen ja siitä tulee nauttimaan monet kerrat pitkän ajan, sillä jokaisesta kappaleesta ja videosta pystyy aina löytämään jotakin kerrassaan uutta ja mielenkiintoista, joka on vain aikaisemmin jäänyt huomaamatta. Tällaista minä haluan lisää, oikeasti. Jos olisimme koulussa, niin antaisin empimättä FB1:lle arvosanaksi vähintään sen 9 ja puoli.
the GazettE - FILM BUG 1
arvostelu - 06.09.2006 15:00
Arvostelussa PV'itä sisältävä DVD.












