girugamesh Lontoossa
JaME keskusteli Satoshin ja ShuUn kanssa keikkailusta, uudesta albumista ja hiljattaisesta maanjäristyksestä.

Tervetuloa Lontooseen. Japanin maanjäristyksen ja tsunamin uhrit ovat tietenkin nyt kaikkien mielessä. Missä olitte kuullessanne sattuneesta ja kuinka uutinen on teihin vaikuttanut?
Satoshi: Olimme Berliinissä kun kuulimme uutiset. Kun kuulin maanjäristyksestä ensimmäistä kertaa, en voinut ollenkaan uskoa sitä todeksi. Internetin ja YouTuben tarkistamisen jälkeen tajusin sen olevan totta ja olin hyvin järkyttynyt.
Tällä hetkellä keräätte rahaa tsunamien uhrien hyväksi. Miten fanit ovat ottaneet tämän vastaan?
ShuU: Nimmaritilaisuuksissa kaikki fanit olivat huolissaan ja kyselivät miten ystävämme ja perheemme voivat, oliko kaikki kunnossa. Saamamme mielikuvan mukaan kaikki olivat todella huolestuneita kotimaamme ja ihmisten vuoksi. Eikä tämä koske vain fanejamme, vaan koko maailma on ollut hyvin huolissaan.
Ja kaikki ovat kotona kunnossa?
Molemmat: Kyllä, perheemme ja sukulaisemme ovat kunnossa.
Se on hyvä kuulla. Tämänkertainen kiertueenne alkoi 5. maaliskuuta. Miten se on sujunut tähän asti?
Satoshi: Kaikki on mennyt todella hienosti. Tämä on ensimmäinen Euroopan-kiertueemme kahteen vuoteen, joten halusimme tehdä siitä mahdollisimman hauskan, ja halusimme yleisönkin pitävän hauskaa. Yritämme todella nauttia tästä kiertueesta.
Tämä on kolmas keikkanne Islingtonissa. Alkaako paikka tulla jo tutuksi?
ShuU: Totta puhuakseni meillä ei viimeisillä kerroilla ollut aikaa lähteä katselemaan kaupunkia. Eilen meillä oli vapaapäivä ja aikaa tutkia paikkaa. Kävelimme hotellimme takana olevilla kaduilla ja katselimme pieniä kauppoja ja kaikkea. Maisemat muistuttivat hieman japanilaisia maisemia. Vaikkakaan emme olleet käyneet täällä aiemmin, oli ilmapiirissä osin jotain tuttua.
Sääkään ei ole ollut kovin mahtava - Satoshi vaikuttaa voivan hieman huonosti. (Satoshilla on hengityssuojain ja hän yskii.) Oletko kunnossa?
Satoshi: Olen kunnossa!
Viime kerralla kun haastattelimme teitä sanoitte jossain vaiheessa haluavanne kokeilla paikallista japanilaista ruokaa, etenkin MISO-ravintolaa. Oletteko ehtineet käydä siellä? Jos olette, mikä on tuomionne?
ShuU: Kävimme MISOssa itse asiassa viime kerralla. Tilasimme sushia, koska se näytti todella hyvältä, oikealta sushilta. Mutta meille saapuikin kasvissushia - se mikä oli näyttänyt tonnikalalta olikin itse asiassa paprikaa. Olimme kovin yllättyneitä, mutta he olivat nähneet vaivaa sen valmistamiseen, joten söimme kaiken! (nauraa)
Onko englantinne harjaantunut kansainvälisen keikkailun myötä?
Satoshi: Mielestäni englannintaitoni ei oikein ole kehittynyt. Ymmärrän jonkin verran mutta en paljoa, enkä osaa vastata englanniksi.
ShuU: Tällä hetkellä yksi bändin jäsenistä opiskelee englantia tosissaan. Itse teen parhaani oppiakseni kommunikoimaan paremmin fanien kanssa.
Entäpä muut kielet?
ShuU: Kiertueemme henkilökuntaan kuuluu aika monta saksalaista ja he kaikki puhuvat keskenään saksaa, joten sitä haluaisin joskus oppia.
Uusimmalla albumillanne on varsin ytimekäs nimi, GO. Miten päädyitte siihen nimeen?
ShuU: Nimi GO kuvastaa myönteisiä tunteitamme. Monet albumin lauluista on luotu optimistisin sanoituksin ja sävelmin. Musiikkimme oli aiemmin melko negatiivista, mutta tällä albumilla halusimme ottaa positiivisen suunnan, ja tämän halusimme myös heijastuvan nimestä.
Onko kyseessä myös sanaleikki, sillä sehän on viides albuminne? (Japaniksi viisi on go)
ShuU: (nauraa) Niin, on sen tarkoitus olla sitäkin!
Kertoisitteko GO-albumiin liittyneestä inspiraatiosta, niin sanoitusten kuin sävellystenkin suhteen?
ShuU: Pakkasimme myönteiset tunteemme ja energiamme tälle albumille, sillä musiikki on auttanut meitä paljon. Halusimme musiikillamme auttaa fanejamme ja antaa heille positiivisuutta, loimme albumin tämä ajatus mielessämme.
Satoshi: Sanoituksissa kirjoitin niistä ihmisistä ja faneista, jotka olemme tavanneet girugameshina, joita emme muuten olisi tavanneet. Halusimme näyttää heille kuinka paljon arvostamme tätä näiden ihmisten kanssa luomaamme suhdetta. Se oli konseptini.
Mikä johti teidät kirjoittamaan lauluja entistä myönteisemmin?
ShuU: Onnistuimme pääsemään eroon siitä negatiivisuudesta, jonka vallassa ennen loimme ja soitimme. Tämä on minun henkilökohtainen tarinani, mutta yksi kollegoistamme kuoli viime vuonna, ja aloin ajatella etten voi jatkuvasti muistella negatiivisilla tunteilla. Päätin että tärkeintä on katsoa nykyisyyttä ja tulevaisuutta.
GO tarkoittaa myös menemistä, eli minne menisitte jos voisitte mennä minne vaan?
ShuU: Hyvä kysymys!
Satoshi: Menisin takaisin talolleni Japaniin, tarkistamaan onko huoneeni kunnossa maanjäristyksen jäljiltä.
ShuU: Sama juttu!
Kun haastattelimme teitä vuonna 2009, ShuU sanoi Japanissa edelleen esiintyvän syrjintää visual keitä kohtaan, ja että haluaisitte muuttaa sen. Oletteko huomanneet minkäänlaista muutosta?
ShuU: Visual keistä on edelleen liikkeellä kielteisiä käsityksiä. Jos esimerkiksi ajattelet Marilyn Mansonia Yhdysvalloissa; hän on erittäin suosittu artisti ison fanikannan kera, mutta suurin osa ihmisistä pitää häntä edelleen outona. Sama koskee myös visual keitä. Minulla on edelleen kova halu muuttaa tätä näkemystä musiikkimme avulla.
Mitä arvelisitte tekevänne jos ette toimisi musiikin parissa?
Satoshi: En osaa kuvitella mitään muuta.
ShuU: Työskentelisin varmaan laitumella lehmien kanssa. (nauraa)
Onko teillä mielessä hauskoja tarinoita kiertueelta?
ShuU: Hmm... no, yksi henkilökuntamme japanilaisista jäsenistä ei ajatellut Euroopan talvien olevan kovinkaan ankaria, joten hän otti mukaansa vain yhden villapuseron. (nauraa) Oli hauskaa katsella häntä kun ilma oli todella kylmä!
Antaisitteko faneillenne viimeisen viestin näin haastattelun lopuksi.
Satoshi: Tämä on kolmas Euroopan-kiertueemme. Uuden albumin julkaisun jälkeen haluaisimme palata takaisin niin useasti kuin mahdollista, mikä ei onnistuisi ilman fanejamme. Tuettehan meitä siis myös tulevaisuudessa.
Kiitos paljon, ja onnea illan esiintymiseenne.
Molemmat: Kiitos!
JaME kiittää girugameshia, Gan-Shinia ja heidän managementtiaan haastattelun mahdollistamisesta.
Pääkuva on otettu Gan-Shinin järjestämässä nimikirjoitustilaisuudessa yhteistyössä Elico Photographyn Japan Undergroundin kanssa. (Tumbler, Facebook). Gallerian keikkakuvat ovat kiertueen Pariisin-keikalta.






















