DIR EN GREY - LOTUS

arvostelu - 27.01.2011 15:21

Miltä kuulostaa DIR EN GREYn ensimmäinen singlejulkaisu LOTUS pitkältä tuntuneen, yli vuoden kestäneen uuden musiikin julkaisutauon jälkeen?

Vastikään julkaistu LOTUS-single on odotettu uutuus DIR EN GREYltä, sillä kolme kappaletta sisältävä sinkku rikkoo bändin jo yli vuoden kestäneen julkaisutauon. Bändin raskaampaan suuntaan muuttunut ilmaisu on jo vuosia jakanut kuuntelijoiden mielipiteitä rajusti, eikä japanilaisen musiikin kuuntelijoista varmaankaan löydy henkilöä, jolla ei olisi mielipidettä DIR EN GREYstä. Tällä kertaa luvassa ei kuitenkaan ole mitään kovin uudenlaista tai mullistavaa, sillä LOTUS jatkaa kolmella kappaleellaan aika lailla sitä linjaa, johon on muutaman viime vuoden aikana tältä bändiltä totuttu.

Nimikkobiisi LOTUS yhdistelee sekä rauhallisempaa menoa hiljaisine, puhtaine vokaaleineen että raskaampaa metallia mielenkiintoiseksi kappaleeksi, joka jossain määrin muistuttaa esimerkiksi vanhempia biisejä Kasumia tai The Pledgeä. Pessimistisesti odotin, että luvassa on jälleen jotain päätöntä mättöä, johon DIR EN GREY on ollut viime aikoina taipuvainen, mutta sain onneksi yllättyä positiivisesti kappaleen tunnelmallisuuteen ja jopa taustan pianomelodioihin. Toki biisi on yleisilmeeltään raskas ja metallimainen. Kappaleen ehkä jännin ja mieleenpainuvin kohta on sen lopetus, joka tulee hyvin yllättäen ja saa aikaan jopa harmittavan fiiliksen, "nytkö tämä jo loppui?".
Kritiikkiä on kuitenkin pakko antaa kertosäkeen moninkertaistetusta laulusta, joka kuulostaa suorastaan ärsyttävältä. Se onkin mielestäni ainoa huono seikka tässä biisissä, joten kokonaisfiilis jää kuitenkin reilusti positiivisen puolelle.

Kakkosbiisinä singleltä löytyy uusi versio alunperin vuoden 2003 VULGAR-albumilta kappaleesta OBSCURE. Kyseinen biisi on saavuttanut lähes legendaarisen aseman yhtenä bändin tunnetuimmista ja rakastetuimmista kappaleista, joten ennen kuuntelua suhtauduin uuteen versioon hieman kyseenalaistaen sen tarpeellisuutta. Onneksi uusi versio ei kuitenkaan ole suora kopio vanhasta, sillä mukaan on lisätty selvästi uutta fiilistä ja syvyyttä. Uusi OBSCURE kuulostaa jollain tavalla kypsemmältä ja jopa aikuismaiselta unohtamatta silti kokonaan originaalin sekopäisyyttä. Loppujen lopuksi tästä uudesta versionnista on todella vaikea keksiä mitään huonoa sanottavaa, sillä se samanaikaisesti säilyttää alkuperäisen version tärkeimmät fiilikset, mutta tuo kuitenkin biisiin uutta näkökulmaa. Tästä huomaa hyvin, miten DIR EN GREY on kehittynyt ja kasvanut omassa ilmaisussaan.

LOTUS-sinkun lopettaa REIKETSU NARISEBA -kappaleen live-taltiointi viimekesäisestä konsertista Shinkiba Studio Coastilta. Henkilökohtaisesti pidän tätä raitaa hieman turhana, sillä en saa itse biisistä enkä sen paremmin tästäkään versiosta mitään kovin kummoista irti. REIKETSU NARISEBA on yksi bändin kenties raskaimmasta biiseistä, joka saattanee livenä toimia kiitettävänä moshausbiisinä, mutta ei anna levyltä kuunneltuna mitään erityisempiä kiksejä. Ainoastaan biisin keskivaiheilla oleva rauhallisempi kohta luo jännää, hieman itämaista ja mystistä tunnelmaa, joka tekee tästäkin biisistä edes muutaman kuuntelukerran arvoisen.

Kokonaisuutena LOTUS-single on mielestäni melko onnistunut ja ehdottomasti kuuntelemisen arvoinen julkaisu jopa niillekin, jotka eivät luokittele itseään bändin kovimmiksi faneiksi. Henkilökohtaisesti olin ainakin hyvinkin iloisesti yllättynyt nimibiisistä, eikä OBSCUREN uusi versiokaan hassumpi ollut. Nyt vain innolla odottelemaan, mitä DIR EN GREY meille seuraavaksi tarjoilee.
aiheeseen liittyvät julkaisut
aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus
aiheeseen liittyvät teemat

DIR EN GREY TOUR 2011 PARADOX OF RETALIATION



mainokset
  • euroWH
  • SYNC NETWORK JAPAN
  • Chaotic Harmony