the GazettE - RED
Arvostelussa the GazettEn syyskuinen sinkkujulkaisu.

Sekä Optical- että Auditory Impression -painoksista löytyy myös toinen uusi kappale, VERMIN. Tästä mielenkiintoisesta kappaleesta on hankala sanoa mitään pahaa, sillä se on nopeatempoinen, hauska, raju ja juuri sopiva ripaus vanhaa GazettEa. Kappale muistuttaa hieman esimerkiksi mainiota Akai one-pieceä ja keikkasuosikki Ruderia, jotka saavat kuulijat heilumaan musiikin mukana ja tekemään erilaisia vauhdikkaita furi-käsiliikkeitä. VERMINiä on vaikea kuvailla millään tietyllä tavalla, mutta ehkäpä se on selkeä osoitus siitä, mitä on nimenomaan Gaze-rock. VERMIN on kaiken kaikkiaan viihdyttävä ja piristävä kappale, joka osoittaa, että the GazettE ei luovu musiikillisista juuristaan, vaan kunnioittaa ja hyödyntää niitä edelleen.
Viimeinen uusi kappale, vain Auditory Impressionilta kuunneltavisssa oleva AN UNBEARABLE FACT jatkaa puolestaan sitä linjaa, mihin edellisen SHIVER-sinkun upea kappale Naraku jäi. Kappale on raskas, mutta samalla kaunis sävellys (piano taustalla) ja Ruki tekee jälleen parhaansa laulussaan. Kappale sisältää myös Reitan taidokkaan, mutta hieman irtonaiselta kuulostavan bassosoolon. Ratkaisu on hivenen kummallinen, sillä pitkä soolo irtaannuttaa kuulijan helposti kappaleesta. Sama bassosoolo myös lopettaa kappaleen hieman tylysti ja töksähtävästi. AN UNBEARABLE FACT ei ehkä ole yhtä mainio sävellys kuin RED tai VERMIN, mutta kuitenkin laadukas kappale, jossa on paljon hyviä elementtejä, mutta myös hieman huonompia ratkaisuja.
RED on kaikin puolin onnistunut sinkkujulkaisu lisättäväksi the GazettEn jo ennestäänkin laajaan diskografiaan, vaikkei ehkä olekaan se paras julkaisu tähän mennessä. RED kuitenkin osoittaa sen, mitä the GazettE jo osaa, sekä sen, että odotettavissa on vähintäänkin yhtä laadukkaita julkaisuja myös tulevaisuudessa (joulukuista PLEDGE-singleä odotellessa).
REDin Optical Impression -painos sisältää kahden kappaleen lisäksi myös REDin musiikkivideon.

















