girugamesh Suomessa 2011
Nu metal -vaikutteita lainaava rock-yhtye girugamesh esiintyy Nosturilla maaliskuussa.

Laulu: Satoshi
Kitara: Nii
Basso: ShuU
Rummut: Яyo
Yhtyeen neljäs studioalbumi NOW ilmestyi Euroopassa helmikuussa, jonka jälkeen iTunes-tarjonta on kasvanut COLOR- ja Inochi no Ki -singleillä. Tuoreen tuotannon myötä girugämeshin musiikki on kehittynyt entistäkin tarttuvampaan ja hiotumpaan suuntaan livetoimivuutta unohtamatta. Avoimesti keikkailua ylistävä bändi nimittäin tunnetaan jäsenten omia sanoja lainaten hullun pitkistä kiertueista.
Suomen-keikan järjestää King Foo Entertainment ja Nosturi yhteistyössä JaME Suomen kanssa.
girugamesh
8.3.2011 Nosturi, Helsinki
Ovet avautuvat klo 18:00, showtime klo 19:30.
Liput 30 euroa. Lipunmyynti alkaa maanantaina 15.11.2010 kello 9:00 Tiketin ja Lippupalvelun toimipisteissä sekä verkkopalveluissa.
Keikalle ei ole ikärajaa, täysi-ikäisille on erillinen anniskelualue. Valokuvaus kielletty. Konserttijärjestäjät toivovat ylimääräisten laukkujen ja tavaroiden jättämistä esim. rautatieasemien tms. säilytykseen narikoiden ruuhkautumisen välttämiseksi.
Jonotus on sallittua vasta keikkapäivänä 3 tuntia ennen ovien avautumista.
Lisätietoja päivitetään sitä mukaa kuin niitä saapuu.






















