MUCC Suomessa 2011
MUCC palaa jälleen konsertoimaan Suomeen tammikuussa 2011 uuden albuminsa Karman tiimoilta.

Laulu: Tatsuro
Kitara: Miya
Basso: YUKKE
Rummut: SATOchi
Suomen-keikan järjestää King Foo Entertainment ja Nosturi yhteistyössä JaME Suomen kanssa.
"Vuonna 1997 Japanin Ibarakissa perustettu MUCC tunnetaan raskaasta ja melankolisesta rockistaan. Bändi aloitti japanilaisia kauhuperinteitä kunnioittavan angura kei -tyylin alla, eikä koskaan karistanut synkkyyttä teemoistaan. Kokenut nelikko on esiintynyt aktiivisesti Euroopassa aina vuoden 2005 Wacken Open Air -vierailustaan lähtien ja sai muutamaa vuotta myöhemmin lämpimän vastaanoton osana Atreyun ja Horse the Bandin tähdittämää Taste of Chaos -kiertuetta.
Keikkailun ohella MUCC niittää mainetta myös julkaisuillaan. Uusin studioalbumi Karma ilmestyi Japanissa lokakuun alussa ja saapuu Eurooppaan 19. marraskuuta. Albumi yhdistää bändin rosoiseen rock-taustaan mukaansatempaavaa elektronisuutta ja jopa jazz-baareista tuttua tunnelmaa. Kokeiluistaan huolimatta MUCC on onnistunut säilyttämään tunnistettavan soundinsa, johon lukeutuu tiiviin emotionaalisen otteen ohella Tatsuroun omaperäiset tulkinnat ja Miyan taidokas kitarointi."
MUCC Tour 2011 "Chemical Parade" in Euro
17.1.2011 Nosturi, Helsinki
Ovet avautuvat klo 18:00, showtime klo 19:30.
Liput 30 euroa.
Lipunmyynti alkaa maanantaina 1.11.2010 Tiketin ja Lippupalvelun toimipisteissä sekä verkkopalveluissa.
Keikalla ei ole ikärajaa, täysi-ikäisille on erillinen anniskelualue Valokuvaus kielletty. Konserttijärjestäjät toivovat ylimääräisten laukkujen ja tavaroiden jättämistä esim. rautatieasemien tms. säilytykseen narikoiden ruuhkautumisen välttämiseksi.
Lisätietoja päivitetään sitä mukaa kuin niitä saapuu.

















