Dir en grey - Uroboros (Regular Edition)

arvostelu - 12.11.2008 14:00

Dir en greyn uusin albumi Uroboros arvostelussa. Pettääkö häntäänsä mussutteleva kärmes odotukset?

Dir en greyn kuudes täyspitkä studioalbumi, vuonna 2007 ilmestynyt the Marrow of a Bone oli hieman ristiriitainen tapaus. Toisaalta albumi sisälsi meneviä saundeja ja oli energinen, kompakti paketti länsimaisilla vaikutteilla, mutta levy toisti itseään pahalla tavalla. Nyt, vajaan kahden vuoden jälkeen fanit palkitaan uudella Dir en greyn albumilla, Uroboroksella. Henkilökohtaiset odotukseni tätä albumia kohtaan olivat erittäin korkeat, sillä viime albumin jälkeen julkaistut singlet Dozing green sekä Glass Skin lupailivat hyvää ja toimivaa Dirua, eikä muutaman vuoden kiihkeä odotus oloa parantanut. Paineita lisäsi vielä entisestään bändin "johtajan", kitaristi Kaorun luoma hype Uroborosta koskien. Kaorun puheiden perusteella Uroboros tulisi yhdistämään vanhan sekä uuden Dir en greyn joka loi monille faneille epämääräisiä mutta hyvin uteliaita ja odottavia katseita. Nämä puheet kuitenkin pitivät paikkansa, sillä useasti Uroborosta kuunnellessa tulee mieleen mm. Macabren aikainen Dir en grey.

Dir en grey on tullut tutuksi tavastaan muuttua jokaisen albumin myötä, eikä Uroboros todellakaan ole poikkeus. Edistyminen MOAB-albumista on selvää heti ensimmäisistä minuuteista lähtien. Bändi on mm. ottanut kappaleisiin mukaan muitakin instrumentteja, kuten mandoliineja sekä huiluja tuomaan hyvin itämaista että mystistä tunnelmaa. Yleisesti ottaen levyä kuunnellessa tuntuu, että Dir en grey on hankkinut kokeilunhalunsa takaisin ja uskaltaa luoda toisistaan vahvasti eroavia saundeja, eikä pelkää tehdä hieman vaikeaselkoisempaa albumia joka ei täysin aukea ensimmäisillä kuuntelukerroilla vaan vaatii kunnollista paneutumista musiikkiin. Uroboros on myös Dir en greyn albumeista vaikeiten kuvailtava. Siinä missä Vulgar sisälsi industrial-vaikutteista, nopeatempoista rokkia Marrow of a Bone painottui örinämetalliin. Uroborosta kuvaillessa paras lause mitä keksii on: "Kuvittele Marrow of a Bone puolittain akustisena ja itämaisen mystisenä, lisää ripaus 2000-luvun alkupuolen Dir en greytä ja saat Uroboroksen", joka ei ole lauseena kovinkaan toimiva eikä informatiivinen.

En edelleenkään nauti jokaisen yksittäisen kappaleen tarkasta tulkitsemisesta tai listaamisesta, koska esimerkiksi lyriikoista ja tunnelmista ihmiset voivat olla niin montaa eri mieltä. Tästä syystä tuon paremmin esille vain niitä kappaleita, jotka omasta mielestäni erottuvat vahvasti omaksi edukseen.
Levyn aloittaa varsin toimiva intro, Sa Bir joka luo kuuntelijan ympärille ahdistavan sekä synkän ilmapiirin. Itämaiset (tai ainakin sellaisilta vaikuttavat) soittimet sekä laulaja Kyon kaukaisuuteen hukkuvat huudahdukset asettavat kuuntelijan sopivaan mielentilaan seuraavaa kappaletta varten, joka on kenties Dir en greyn eeppisin sävellys koskaan. Albumin 2. kappale, lähes kymmenen minuuttia kestävä Vinushka ansaitsee kaikki kehumiseen käytettävät termit kauniista kaligafragistiseen. Rauhallisena, akustisena käyntiin lähtevä kappale kokee niin monta muutosta niin tunnelmassaan kuin tyylissään kestonsa aikana, ettei bändin nerokkuutta voi kuin ihailla. Vinushka on eittämättä yksi Dir en greyn historian onnistuneimpia sekä nerokkaimpia kappaleita.

Vinushkaa seuraava Red Soil onkin toisaalta pienimuotoinen pettymys, sillä se tuntuu vain lyhyeltä Vinushkan kertauskurssilta ja jää auttamatta edeltävän kappaleen varjoon. Neljäs raita, Doukoku to Sarinu taasen on aivan omaa luokkaansa. Alussa pitkälti MOAB-tyyliseen metalliin luottava kappale hankkii loppua kohti edetessään niin suuren tunnelatauksen, ettei kyseistä biisiä voi jättää mainitsematta. Erityisesti Doukoku to Sarinussa Kyon kehuttu ja entisestäänkin parantunut ääni pääsee hienosti oikeuksiinsa luodessaan todella voimakkaan tunnelman jota kitaristien, Dien ja Kaorun kitarat vain vahvistavat basisti Toshiyan sekä rumpali Shinyan luodessa vahvan pohjan kappaleelle. Viides kappale Toguro jatkaa vahvaa ja toimivaa linjaa hienolla melodialla ja laululla johon on yhdistetty hieman funkkaavaa saundia, mutta ikävä kyllä ylistyssanavarastoni alkaa jo pikkuhiljaa ehtymään joten Toguro ei tule saamaan rekkalastillista kehumiseen tähtääviä sanoja, vaikka se niitä ansaitsisikin.

Kuudes kappale, Glass Skin kuitenkin yllättää. Singlellä japaniksi laulettu, kauniin melodian omaava kappale onkin laulettu Uroboroksella englanniksi. Päätös tuntuu lähinnä huonolta länsimaisten fanien kosiskelulta, sillä kappale ei todellakaan toimi englanniksi samalla tavalla kuin alkuperäisellä kielellään. Kappaleen laulu tuntuu hyvin päälleliimatun oloiselta eikä Kyon englanti ole vieläkään niin hyvää että sitä voisi ihmettelemättä kuunnella. Sama vaivaa myös levyn 12. kappaletta, Dozing greeniä jonka alkuperäisversio on myös korvattu vokaalien osalta. Tämä harmittaa hyvin suuresti, sillä nautin erittäin paljon molemmista kappaleista alkuperäiskielellään.

Hieman Disabled Complexesin jalanjäljissä kulkeva, hyvin funkkaava Stuck Man on levyn suurimpia positiivisia yllätyksiä Vinushkan kanssa. Vaikeaselkoinen kappale, joka yhdistää funkkia metalliin loistavalla tavalla lisäten sekoitukseen vielä räppiä ansaitsee aikamoisen hatunnoston ainakin allekirjoittaneelta. Kahdeksas kappale, Reiketsu Nariseba tuntuu olevan jo hieman överiksi vedettyä metallia, johon on kuitenkin lisätty muutamia hienoja kohtia ja ajoittain omituinen, venäläiseltä kuulostava humppakomppi. Eniten vanhasta tuotannosta Reiketsu Narisebaa muistuttaa luultavasti sekä Macabren että Dozing Green-singlen Hydrat.

Yhdeksäs veto Uroboroksella on seitsemän minuuttia kestävä, kaunis kitaroihin perustuva Ware, Yami Tote, josta tulee mieleen aikaisemman levyn samoin yhdeksäs kappale, Namamekashiki Ansoku, Tomadoi ni Hohoemi. Mitään pahaa sanottavaa tästä ei keksi, mutta biisi on hyvin tavallinen kappale Dir en greyn balladi-varastossa eikä erotu sieltä kovinkaan suuresti omaksi edukseen. Herkempien tyttärien kannattaa siltikin varata muutama nenäliina tätä kappaletta varten. 10. biisi, Bugaboo aiheutti alkukäteen huvitusta fanikannassa omituisen nimensä vuoksi. Sävellyksenä Bugaboo ei ole kovinkaan erikoinen, ja biisi olisikin toiminut paremmin aikaisemmalla albumilla. Ikävä kyllä myös 11. kappale, Gaika, Chinmoku Ga Nemuru Koro jatkaa MOABin luomaa, nopeatempoista örinämetalli-linjaa kaunista kertosäettä lukuunottamatta jossa tunnelma nousee kattoon. Hyviä nämä kaksi biisiä ovat omassa kategoriassaan, mutta Marrow of a Bonen ollessa täynnä tämänkaltaisia kappaleita nämä tuntuvat lähinnä vanhan kuluneelta kertaukselta.

Englanninkielisen Dozing Greenin jälkeen alkaa levyn päätöskappale, Inconvenient Ideal joka uppoaa allekirjoittaneeseen aivan täysillä. Alun unenomainen tunnelma haihtuu hetkeksi ja palaa takaisin kauniin kitaramelodian kera Kyon käyttäessä ääntään kauniisti korkealta laulaessaan. Lopetuskappaleena uskomattoman fiiliksen omaava Inconvenient Ideal toimii erittäin hyvin. Se jättää hyväksi todetun "Pakko kuunnella levy heti uudelleen"-tunteen kuuntelijalleen ja onnistuu samalla nitoamaan koko levyn täydelliseen lopetukseen.

Olen kerta toisensa jälkeen ylistänyt Dir en greyn vuoden 2005 Withering to deathia parhaaksi albumiksi, mitä on koskaan tehty, mutta nyt joudun muutamaankin kerran miettimään voiko Uroboros viedä WTD:n pitkään ansaitseman, korkeimman tittelin omassa sydämessäni. Uroboros on samaan aikaan hyvin vaikeaselkoinen, mystinen ja moninainen mutta erittäin eheä ja kompakti kokonaisuus. Päätös siirtyä täyspäiväisestä karjumisesta ja örinästä kauniiseen sekä selkeään lauluun on toimiva ja Kyo täyttää odotukset ja paineet mitä ainakin allekirjoittanut herran äänihuulille loi Dozing Greenin vokaaliosuuksien jälkeen.
Shinyan rummutuksista tuskin on kukaan koskaan mitään pahaa keksinyt, vaikka omasta mielestäni ne kuulostivat hieman päälleliimatuilta aikaisemman singlen undecided-kappaleessa. Uroboroksella tätä ongelmaa ei kuitenkaan ole. Muiden jäsenien tavoin myös kitaristit Die ja Kaoru sekä basisti Toshiya täyttävät odotukset eivätkä varmasti omalta panokseltaan jätä ketään vaatimaan enempää. Teknisesti ottaen Uroboros on luultavasti Dir en greyn paras albumi.

Loistavaa albumia varjostaa pahemmin oikeastaan vain yksi asia. Englanniksi vedetyt versiot Glass Skinistä sekä Dozing Greenistä olisi pitänyt jättää tekemättä. Nyt ne rikkovat muuten toimivan kokonaisuuden, sillä kuuntelija saattaa auttamatta jäädä ihmettelemään, mitä Kyo oikein yrittää sanoa ja mitä Dir en grey on miettinyt päättäessään kielen muuttamisesta. Jokaisella on toki omat mielipiteensä, mutta itse en näe mitään järkevää syytä kielen vaihtamiselle enkä todellakaan sille että nämä uudet versiot piti asettaa keskelle levyä eikä vaikkapa bonuskappaleiksi loppuun tai toiselle levylle. Toinen, lievempi harmi tulee muutamasta albumin loppupään kappaleesta jotka tuntuvat toistavan liikaa viime levyä.

Tämä albumi saattaa taas jakaa fanien mielipiteet kahtia kuten luultavasti jokaisella aikaisemmallakin levyllä on ollut tapana. Voin kuitenkin hyvillä mielin todeta, ettei Dir en grey jättänyt Uroboroksella minua millään lailla kylmäksi, vaan muutamista pikkuvioistaan huolimatta Uroboros saattaa olla paras albumi mitä Dir en grey (tai allekirjoittaneen mielestä mikään muukaan yhtye) on koskaan tehnyt. Kaunis ja mystinen tunnelma yhdistettynä uskomattomiin vokaaleihin ja erittäin taidokkaisiin instrumentteihin luo paketin, jota ei yksinkertaisesti voi vastustaa. Olkoot tämä vain hullaantuneen fanipojan rallatusta, mutta Uroboros ansaitsee täydet 5/5 pistettä ja sitä kuvaavat parhaiten sanat kuten "loistava", "mahtava" tai "uskomaton".


(Myöhemmin mahdollisesti luvassa nopea katsaus Uroboroksen deluxe-settiin, jossa arvostelussa lyhyesti LP-versiot, Unplugged-CD sekä DVD.)
aiheeseen liittyvät julkaisut
aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus


mainokset
  • Chaotic Harmony
  • euroWH