An Cafe Euroopassa 2009

informaatio - 04.11.2008 14:00

Värikäs yhtye piristää maaliskuutamme kaksin verroin: tällä kertaa An Cafe esiintyy Tavastian lisäksi myös Tampereen Pakkahuoneella.

Viime keväänä loppuunmyydyllä Tavastialla vieraillut visual kei -akti An Cafe tekee maaliskuussa varsin näyttävän paluun - tällä kertaa suosittu japanilaisyhtye esiintyy Helsingin lisäksi myös Tampereen Pakkahuoneella.

Laulu: Miku
Kitara: Takuya
Basso: kanon
Koskettimet: Yu-ki
Rummut: Teruki

Musiikkiin voi tutustua virallisen MySpace-profiilin kautta.

Positiivista asennettaan auliisti levittävä An Cafe nousi laajaan menestykseensä vuoden 2005 debyyttialbumi Shikisai Momentin myötä, josta kokoonpano on hiljalleen jatkanut pop rockinsa kehittämistä aiempaa hiotumpaan suuntaan. Tämänsyksyisten viisivuotisjuhliensa kunniaksi An Cafe julkaisi minialbumin nimeltä Koakuma usagi no koibumi to machine gun e.p. (pienen demonijäniksen rakkauskirje ja konekivääri e.p.), joka samalla aloitti aseita, rakkautta ja niiden vastakohtaisuutta käsittelevän teeman.

Suomen-konserttien järjestäjänä toimii King Foo Entertainment ja Tavastia.

"NYAPPY GO AROUND THE WORLD II" -Harajuku Dance Rock Night-

17.03. Helsinki, Tavastia, Suomi
18.03. Tampere, Pakkahuone, Suomi
19.03. Tyrol, Tukholma, Ruotsi
21.03. Live Music Hall, Köln, Saksa
22.03. Muffathalle, München, Saksa
24.03. Carling Academy, Lontoo, Iso-Britannia
25.03. Elysee Montmartre, Pariisi, Ranska
27.03. Barbey, Bordeaux, Ranska
29.03. Razmatazz, Barcelona, Espanja

Lipunmyynti alkaa ma 17.11.

Helsinki
ovet 18.00, show 19.30
LIPUT: alk. 36,50e (ovelta 38e). Ennakkomyynti Tiketin kautta.

Tampere
ovet 19.00, show 19.30
LIPUT: alk. 36,50e (ovelta 38e). Ennakkomyynti Tiketin ja Lippupalvelun kautta.

Ei ikärajaa, ei anniskelua. Alle 12-vuotiaat vain huoltajan seurassa. Valokuvaus kielletty. Sisääntulon nopeuttamiseksi suuret tavarat tulee jättää esimerkiksi bussi- ja rautatieasemien säilytyslokeroihin.

Jonotus on sallittua vasta keikkapäivänä 3 tuntia ennen ovien avautumista.

Nimikirjoitustilaisuudet:

17.3. Helsinki - City Anttila (Kaivokatu 6), klo 13.00
18.3. Tampere - Anttila (Puutarhakatu 10), klo 14.00

Tilaisuudet kestävät yhden tunnin. Nimikirjoituksia jaetaan Harajuku Dance Rock (CD)- ja NYAPPY GO AROUND THE WORLD (DVD) -eurojulkaisuihin.

Lisätietoja päivitetään sitä mukaa kuin niitä saapuu.
aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus
aiheeseen liittyvät teemat

An Cafe NYAPPY GO AROUND THE WORLD II

aiheeseen liittyvä galleria


mainokset
  • SYNC NETWORK JAPAN
  • Chaotic Harmony
  • euroWH