miyavi haastattelussa Helsingissä

haastattelu - 17.11.2009 09:56

Neo Tokyo Samurai Black World Tour -maailmankiertueen juuri aloittanut miyavi pohti elämäänsä niin uran kuin perheenkin kannalta.

miyavin toinen maailmankiertue Neo Tokyo Samurai Black World Tour alkoi Venäjältä ja saapui sitten Tampereen kautta Helsinkiin. JaME tapasi mietteliään, vasta eilisiltana Tampereen villinneen artistin hieman ennen Tavastian-keikan alkamista.


Moi, edustamme JaME:a, hauska tavata. Kuinka voit?

miyavi: Hyvin, hyvin. Minulla on ollut hauskaa.

Oletko väsynyt?

miyavi: Vähäsen, minulla oli eilen keikka, mutta... voin melko hyvin.

Esiinnyit eilen Tampereella ensimmäistä kertaa. Millainen kaupunki oli?

miyavi: Minulla ei oikein ollut vapaa-aikaa katselemiseen, mutta ensimmäinen vaikutelmani kaupungista oli, että se oli hyvin hyvin kaunis.

Entä keikka, oliko se erilainen verrattuna viime vuoden esiintymiseesi Helsingissä?

miyavi: En tiedä kuinka monella siellä odottaneella oli jo kokemusta show'stani, mutta se oli todella giganttista. Keikka oli kuuma ja sain yleisöstä hyvät vibat. Viime kerralla minulla oli kabuki rock -tyyli, jotakin japanilaisen kulttuurin ja katumusiikin väliltä, mutta tällä kertaa kyseessä on todella yksinkertainen ja rockimpi tyyli. Täysin erilainen, mutta voimme varmasti saada ihmiset rokkaamaan.

Olet kokenut monia muutoksia henkilökohtaisessa elämässäsi. Kuinka yhdistät elämäsi artistina ja isänä?

miyavi: Ei se ole niin erilaista... mutta hieman kuitenkin. Artistina olen yrittänyt pitää motivaatiotani yllä. Kiertuetta varten jouduin olemaan hetkisen aikaa erossa lapsestani, enkä ennen keikkaakaan voinut nähdä häntä, sillä olin niin keskittynyt musiikkiini ja fanieni sanoihin; he odottivat minua. Isänä puolestaan, oli todella upea hetki kun lapseni tuli maailmaan. Aivan uskomatonta, enkä osaa selittää asiaa. En voinut lakata itkemästä.

Uusi kappaleesi Super Hero julkaistiin kesällä MySpacessa ja se vaikutti poikkeavan totutusta tyylistäsi. Kertoisitko kappaleesta lisää?

miyavi: Halusin ennen kaikkea levittää musiikkia kaikille faneilleni ympäri maailmaa. Minusta tuli itsenäinen ja oman yritykseni toimitusjohtaja. Halusin osoittaa kunnioitusta faneilleni. Vaikka entisen management-yhtiön jättäminen olikin vaikea valinta, on se muuttanut kaiken. Niin, tämä laulu... se melko erilainen entiseen verrattuna. Halusin sekoittaa nykyisen tyylin ja aiemman tyylini... Oli vaikeaa yhdistää ne kaikki, se oli suuri haaste.

Kertoisitko tämänkertaisesta bändistäsi?

miyavi: Itse asiassa meillä ei tällä kertaa tule olemaan yhteistä jammailua. Soitan kitaraa ja... tällä kertaa tyyli on yhtenäisempi ja rockimpi. Joku toinen kerta taas.

Toivotko tyttäresi seuraavan sinun ja vaimosi jalanjälkiä tulemalla muusikoksi?

miyavi: Tietenkin toivon hänestä tulevan jonkinasteisen... että hän voisi vaikuttaa ihmisiin. Mutta se on hänen elämänsä ja hän saa tehdä omat päätöksensä.

Olit yksi PS Companyn ensimmäisistä artisteista. Luuletko, että saattaisit vielä joskus tehdä yhteistyötä muiden bändien kanssa?

miyavi: Toki, ainahan on mahdollisuuksia.

Se ei siis ole pelkkää menneisyyttä?

miyavi: Ei, ei, suhteen lopettaminen ei tarkoittanut mitään sellaista.

Vaikutat läheiseltä heidän kanssaan?

miyavi: Se oli todella vaikea päätös. Täytyi luoda oma itseni, ottaa seuraava askel. Vastuun määrä on nyt aivan erilainen. Tilanne on hieman vastaava kuin siirtyessäni soolouralle.

Millaisena näet itsesi viiden vuoden kuluttua?

miyavi: Vartun ja kehitän yhtiötäni samalla. Kaiken kuntoonlaittaminen kestää kaksi vuotta. Sen jälkeen haluan jatkaa matkaa, kiertää ihmisten luona ympäri maailman... haluan luoda täysin uuden miyavi-tyylin.

Japanin ulkopuolella kiertäessäsi edustat japanilaista musiikkia. Mikä on tärkein positiivinen seikka, jonka haluat japanilaisesta musiikista osoittaa?

miyavi: Toiset japanilaiset bändit... itse asiassa minulla ei taida olla sellaista juttua kuten toisilla bändeillä, tyypillisillä visual kei -bändeillä... Yritin näyttää mitä olen saanut aikaan viime vuoden aikana. Suurimman osan halusin jättää yleisölle. Se ei ole tyypillistä rock-musiikkia, vaan edustaa uniikimpaa ja omalaatuisempaa tyyliä.

Mitä aiot tehdä tämän kiertueen jälkeen, voimmeko jo odottaa uutta albumia?

miyavi: Kyllä, minulla on jo jotain äänitettynä, joten voitte odottaa sitä.

Onko sinulla viestiä eurooppalaisille faneillesi?

miyavi: Olen todella iloinen voidessamme toteuttaa tämän toisen maailmankiertueen. Viime kerralla minulla oli todella hauskaa. Jatkuva tekeminen on tärkeää, mennä jonnekin missä et ole aiemmin käynyt... Jatkaminen ja liikkeessä pysyminen on tärkeää. Toivon mukaan voin palata tänne jatkossakin, ylläpitää hyviä suhteita... Tällä aikakaudella meillä on kommunikointiyhteys, C.W.I.F. Toteutimme sen juuri ja olen iloinen siitä. Se on paikka, jossa me kaikki voimme tuntea yhteenkuuluvuutta toistemme kanssa. Sillä ei ole väliä, missä on syntynyt tai mitä kieltä puhuu. Minä laulan japanilaisena artistina, mutta minua lähestyvät ihmiset ovat kaikkialta maailmasta. Haluan saada ääneni kuuluville ja yhdistää ihmiset maailman eri puolilta. Se on yksi unelmistani.


JaME kiittää miyavia ja hänen henkilökuntaansa haastattelusta. Kuvista kiitos Tiina Hirvoselle.
aiheeseen liittyvät artistit
aiheeseen liittyvät konsertit ja tapahtumat
MIYAVI 23/09

MIYAVI
Helsinki - Finland
Tavastia Klubi
kommentit
blog comments powered by Disqus
aiheeseen liittyvät teemat

miyavi Neo Tokyo Samurai Black World Tour 2009/10

aiheeseen liittyvä galleria


mainokset
  • Buono!
  • CLJ Records
  • Bishi Bishi, by Ankama
  • BLOOD - European Tour 2012
  • Ant1nett World Tour
  • L'Arc-en-Ciel - World Tour 2012
  • Neo Tokyo