Kagrra, - Tavastia, Helsinki 18.8.2008

keikkaraportti - 28.08.2008 15:00

Perinteishenkistä musiikkia esittävä Kagrra, lumosi faninsa Helsingin Tavastialla 18. elokuuta.

Tämän japanilaisemmaksi tuskin voisi visual kei enää mennä, eikä Suomen esiintymislavoilla taatusti ole vähään aikaan nähty yhtä lumoavaa musiikkiesitystä. Monen intohimoisen ihailijan toiveet täyttyivät, kun elokuun 18. päivä Kagrra, kiipesi lauteille tutuksi tulleella Tavastialla. Nähtyäni yhtyeen Saksassa viime talvena vannoin, että seuraavalla kerralla - joka tietenkin tulisi pian – varusteinani olisivat viuhka ja yukata. Kerrankin pidin lupaukseni ja kyhäsin asusteet kasaan, ja havaitessani yleisössä myös muita japanilais-wannabeja olin asuvalintaani varsin tyytyväinen. Paikalla näkyi siis jos jonkinlaisia kyhäelmiä, jotka taatusti lämmittivät yhtyeen sydäntä.

Valot himmenivät ajallaan, ja sisääntulomusiikki villitsi ihmiset täysin. Lavalla, värivalojen seassa, leijaili kirsikankukan terälehtiä, ja jäsenet astelivat lavalle yleisön kiljuessa keuhkonsa pihalle. Esiintyjät huokuivat tietynlaista itsevarmuuden ja vaatimattomuuden sekoitusta, jota on aistittavissa vain kokeneista bändeistä. Tämän tason artistien ei tarvitse enää todistella mitään, vaan he tietävät, mitä tekevät, miksi ja kenelle. Kun Isshi asteli lavalle pöyhityissä hiuksissaan ja yukatan kaltainen punavalkea vaatekappale esiintymisasunsa päällä, salpautui monen hengitys. Mies näytti kerrassaan uskomattoman hyvältä. Kerta toisensa jälkeen Isshi palauttaa uskoni meikkivoiteen taianomaiseen voimaan.

Ensimmäinen kappale, pahaenteisestä kaikuva Kotodama, alkoi viuhkat liehuen. Yleisö yhtyi salamannopeasti Isshin viuhkatanssiin, ja ne, jotka eivät omaa viuhkaansa tuoneet tai keikalta sitä ostaneet, heiluttivat sujuvasti käsiään tahdissa. Esiintyminen oli täysin virheetöntä - Isshin omalaatuinen ääni ei pettänyt tiukimmassakaan paikassa, ja loistava kitaristi Akiya nousi arvoasteikoillani yhä korkeammalle. Ujo ja kuvankaunis Shin ei suinkaan jäänyt millään tapaa kakkoseksi, ja basisti Nao flirttaili yleisön kanssa minkä soitannoltaan vain kerkesi. Rumpujen takaa kurkkiva, huomattavasti laihtunut Izumi virnisteli vinosti ja nautti selvästi. Yhtye oli puettu uuden sinkun kuvaussessioiden mukaisiin mustavalkopunaisiin vaatteisiin, jotka kukin omalla tavallaan olivat muodikkaan perinteisiä. Kutakin jäsentä koristivat erilaisista materiaaleista tehdyt korut, joihin lukeutui muun muassa Naon kaulassa roikkuneet sulat. Isshillä oli lisäksi kädessään hämäävän aidonoloinen tatuointihiha, jonka kiemurakuviot näyttivät varsin vakuuttavilta.

Viuhtominen jatkui, kun Kotodamaa seurasi hengeltään hyvin erilainen Shigatsu tsuitachi. Huvitusta herättävän diskomainen kappale sai osakseen suurta kannatusta, ja keikan aikana yleisö tuntui muutenkin innostuvan erityisesti uuden levyn kappaleista, jotka ovat kieltämättä reippaampia ja vähemmän tummasävyisiä kuin yhtyeen monet aiemmat tuotokset. Se ei kuitenkaan ole estänyt käyttämästä esimerkiksi tulevan Uzu-singlen b-puolta Hoozukia kauhudraaman lopputunnuskappaleena. Shigatsun jälkeen tuli Isshin ensimmäisen puheenvuoron aika, ja mies kaiveli rumpuständin luota käteensä paperiliuskan. Lunttaaminen herätti yleisössä ja Isshissä itsessäänkin huvittuneisuutta, mutta lopputulos oli koskettava. Lausuminen oli kaunista ja sujuvaa aina ä:n pisteitä myöten, eikä mitään sen vähempää olisi voinutkaan odottaa.

Coren mukaisessa järjestyksessä Shigatsu tsuitachin jälkeen soi Guilty. Isshi riisui jo parin ensi kappaleen aikana yltään yukatan, mutta jätti päälleen vielä liehuvan liivinsä. Tunnelma oli varsin lämmin alusta alkaen, ja tämän hienon diivankin saattoi huomata pyyhkivän hikeä moneen otteeseen. Guiltyn perään soi, kuten Isshi asian ilmaisi, ”uushi biishi”, teatraalinen Uzu, joka kuultiin Kotodaman lisäksi vielä toistamiseen keikan aikana. Kappaleen taustoissa oli jotakin suorastaan D’espairsRay-henkistä, niin kummalta kuin ajatus tuntuukin. Lauluosat olivat mitä puhtainta Kagrra,a, ja kertosäkeen korkealta laulettu osuus säväytti tavalla, joka on Isshille niin ainutlaatuinen. Kappale sai janoamaan lisää, ja tuskin maltan odottaa uuden sinkun julkaisupäivää.

Uzua seurasivat Corelta tutut Sai ja Kamikaze, joissa molemmissa Shin pääsi esittelemään erikoistaitoaan, kantelemaisen koton soittamista. Akiya ja Nao saivat toki oman osansa huomiosta, mutta Shin, joka sormiin kiinnitettyjen plektrojen avulla näppäili massiivisenoloista kotoa, loisti kirkkaimmin kaikista. Kamikazea on aiemmin kuvattu monilla tahoilla Kagrra,lle epätavalliseksi kappaleeksi. Kappaleesta tosiaan puuttuvat perinteinen pahaenteisyys ja Isshin kiekaisut, mutta koto tuo kappaleeseen tutun, mystisen sävyn. Levyllä kappale voi joistain kuulostaa jopa turhan tasaiselta, mutta livenä niin Kamikaze kuin Saikin hurmasi yleisön, ja tuntui niin kovin luonnolliselta vain keinua rytmien mukana huolitta ja murheitta. Lisätunnelmaa toivat Naon hurmaavat eleet, kun tämä viittoi suuntaan jos toiseen ja lähetteli katseita ja lentosuukkoja.

On ihailtava miesten päättäväisyyttä, sillä välispiikit koostuivat pitkistä, hyvin muotoilluista lauseista. Toki seassa oli lauseita tapaan ”Suomi on paras” ynnä muuta tunnelman nostatusta, mutta muutoin puhuttiin pitkin, kokonaisin lausein. Yllättävää Nue no nakukoroa edelsikin Isshin ansaitusti ylpeä juonto: ”Suomessa on käynyt monia japanilaisia bändejä, mutta me esitämme teille aitoa Japania”, josta liu’uttiin kappaleeseen sujuvasti. Isshi teki mukaansatempaavia käsiliikkeitä, joista yleisö pääsi nopeasti jyvälle, ja pian käsimeri liikehti elegantin laulajan mukana. Nue no nakukoro päästi diivan Isshissä valloilleen, ja miehen jokainen ranteenkiepautus aistitti varmuutta ja sulavuutta. Sakura-levyn kolmosraita Yousai jatkoi mystisissä japanilaistunnelmissa. Isshi teki jälleen keinuvaa liikettä käsillään, ja Akiya ja Shin lauloivat taustoja. Naon napakka bassottelu korosti huumaavan lumoavia kitaroita, ja Izumin rummut kumisivat synkästi. Myös tämän kappaleen taianomaisuus perustuu juuri laulun ja soitinten täydelliseen harmoniaan. Kukin soitin korostaa toisia, mutta on silti samalla erotettavissa. Isshin laulunlahjat pääsivät esille ja parrasvaloihin, sillä kappaleessa käydään niin matalalla kuin vuorenhuippujen yläpuolellakin. Näin hiottua, kellontarkkaa taidokkuutta ei usein pääse todistamaan.

Japanilaisuus jatkui edelleen uuden levyn Boukyaku no hate no kogoeta kodokussa, jossa Shinin koto soi haikeasti. Nao pääsi aiheuttamaan hysteriaa lavanreunalle bassosoolonsa aikana, josta Akiya jatkoi revittelyä välittömästi. Izumi virnisteli rumpujensa takana, aivan kuin rumpali olisi ollut koko show’n taustapiru, joka yleisön huomaamatta veteli langoista. Ujo miekkonen muuntuikin lavalla täysin tavalliseen nörtähtävään imagoonsa nähden. Boukyakun jälkeen Isshi spiikkasi seuraavan kappaleen, joka oli ”suosikki levyltä Shizuku”, hurmaavan kupliva ja pirskahteleva Utakata. Kappale oli täynnä tunnetta, joka purkautui koton heleänä sointina, räjähtävinä, ilotulitemaisina rummutuksina ja akustisen kitaran pehmeytenä. Isshin ääni kaikui voimakkaana ja tunteikkaana, ja esiintyminen mukaili tätä kaikkea. Kappale oli ylivoimaisesti yksi illan vaikuttavimmista.

Nao pääsi myös kokeilemaan suomen kieltä spiikissään. Yleisö oli niin innoissaan, että miesparan täytyi nähdä vaivaa puheenvuoronsa eteen. Naureskelun ja - ei kovinkaan vakavan - hyssyttelyn jälkeen hän hieman haparoiden kertoi muun muassa Suomen olevan paras. Mikäpä olisi sen varmempi tapa saada raikuvat aplodit? Yhtyeen söpöläisenä tunnettu basisti ei tosin tarvinnut ylimääräisiä keinoja saadakseen myönteistä huomiota. Keikka jatkui kappaleella Rin, josta ensimmäisenä mieleen muistui kyseisen kappaleen videossa Isshin päässään pitämä suuri, punainen härpäke. Kun näistä traumoista oli selvitty, kuulosti kappale erinomaiselta. Oli kaikin puolin miellyttävää kuulla useita vanhempia biisejä, ja myös Rin soi kitarointeineen livenä yhtä loistokkaasti kuin levyllä. Vahva kitaravetoisuus jatkui kappaleella Genei no katachi, jonka haikeus tuntui suorastaan riipivältä.

Haikeus valtasi mielen viimeistään silloin, kun Isshi totesi olevan setin viimeisen virallisen kappaleen vuoro. Kaikeksi onneksi tuo kappale oli juuri Urei, johon monilla tuntuu liittyvän lämpöisiä muistoja. Urei oli ensimmäinen Kagrra,-kappale, jonka kuulin, joten oli vähintäänkin koskettavaa kuulla kappale livenä. Saatoinpa yrittää hieman laulaa mukanakin - viimeistään siinä vaiheessa, kun Isshi laulatti yleisöä. On täysin uskomatonta, kuinka paljon tunnetta artistit voivat parhaassa tapauksessa esiintymiseensä ladata. Toisaalta Kagrra,n äänimaailma on lähtökohtaisesti niin upea, että vain täysi idiootti voisi sen tyriä. Yhtye toimii kaikin puolin mainiona esimerkkinä nuoremmille bändeille, ja eräskin Indie PSC:n nopeasti suosioon noussut yhtye saisi ottaa mallia Kagrra,n linjasta. Omalaatuisuus ja yksilöllisyys eivät suinkaan vaadi röyhkeyttä, vaan päinvastoin.

Yhtye marssi korvia huumaavien suosionosoitusten saattamana lavalta, ja takahuoneen ovi oli tuskin sulkeutunut, kun encore-huudot jo alkoivat. Roudarit kävivät säätämässä soittimia, ja odotus tuntui venyvän ja venyvän. Lopulta jäsenet palasivat yksitellen, ja kukin oli vaihtanut ylleen kiertuepaidan. Yllättävää kyllä encore-kappaleet oli jo kuultu aiemmin, ja ne paljastuivat Uzuksi ja Kotodamaksi. Kappaleiden hohdokkuus ei kuitenkaan tästä kärsinyt, vaan ne vastaanotettiin vähintäänkin yhtä innokkaasti kuin aikaisemmin. Uzu, uusi kappale, ainakin suorastaan kaipasi toista kuuntelukertaa. Kotodama paisui entistäkin vaikuttavammaksi, ja viuhkameri täytti Tavastian jälleen.

Viimeisen kappaleen loputtua tunteet olivat pinnassa, ja plektrat ja rumpukapulat viuhuivat sinne tänne. Tuntui täysin älyttömältä, että konsertti olisi jo ohi. Tuskinhan tässä päästiin vauhtiinkaan..! Nimikirjoitustenjakotilaisuuden takia oli kuitenkin toimittava joutuisasti, ja monet julisteen tai viuhkan ostaneet odottivat maltillisesti päästäkseen näkemään yhtyeen vielä kerran. Kiireestä ja suuresta ihmismäärästä huolimatta jäsenet olivat hymyileväisiä ja ystävällisiä, enkä taatusti ole ainoa, joka toivoo näkevänsä Kagrra,n vielä monesti uudestaan. Yhtyehän lupasi palata, joten nekin, jotka eivät nyt paikalle päässeet, saavat varmasti uuden tilaisuuden jatkossa. Sitä odotellessa suosittelen kuuntelemaan bändin tuotannon alusta loppuun. Ihan vain siksi, että kyseessä on kenties yksi maailmankaikkeuden parhaista yhtyeistä.
--
Kuvat otti Maija Haka.
aiheeseen liittyvät artistit
aiheeseen liittyvät konsertit ja tapahtumat
Kagrra, 18/08

Kagrra,
Helsinki - Finland
Tavastia Klubi
kommentit
blog comments powered by Disqus
aiheeseen liittyvät teemat

Kagrra, 2008 OneMan EU Tour

aiheeseen liittyvä galleria


mainokset
  • euroWH
  • Chaotic Harmony