NoGoD - Atria

arvostelu - 16.07.2008 15:00

Yhtyeen tuotantoa hyvin edustava Atria sai arvostelussa hyvät pisteet.

Shinkou Shuukyou Gakudan NoGoDin kuudes single Atria julkaistiin vuoden 2007 keväällä, mutta siinä on vielä vuodenkin kuluttua jonkinlaista uutuuden tuntua. Tämän kahdesta raidasta koostuvan kokonaisuuden nimi herätti aluksi pientä huvittuneisuutta, mutta nykyään sana 'atria' tuo ensimmäiseksi mieleen NoGoDin, mitä varmasti voidaan pitää bändin kannalta hyvänä merkkinä.

Pieni, vähitellen voimistuva naputus aloittaa ensimmäisen raidan, Atrian, joka sitten puolen minuutin jälkeen yhtäkkiä voimistuen pääsee vauhtiin Danchoun alkaessa laulaa lähes saman tien niillä korkeilla vokaaleilla, joista hänet osittain tunnetaan. Vaikka jo ensimmäisellä kuuntelukerralla Danchoun ääni kuulosti hyvältä, noihin korkeimpiin kohtiin kesti jonkin aikaa tottua. Voin kuitenkin sanoa, että tämä kappale ei olisi Atria ilman juuri niitä vokaaliosuuksia. Teknisesti Atriasta ei löydy mitään, mikä varsinaisesti nostaisi sen jalustalle, mutta luulenpa että sisäistettyään biisin siitä ei ole vaikea pitää. Vaikka kappaleeseen kovan kuuntelun jälkeen kyllästyisikin, siinä on jotain, mikä saa sen aina kuulostamaan tuoreelta ja raikkaalta.

Seuraava raita on myös melko helposti sisäistettävissä. Houmotsu (=aarre) sisältää jollakin tasolla rivien välistä luettavaa haikeutta (jos nyt puhutaan melodiasta, ei lyriikoista), vaikka instrumentit eivät lakkaakaan nopeatempoista musiikinluomistaan. Kertosäe ei liiemmin vakuuttanut allekirjoittanutta - ei ainakaan rumpujen osalta. Nopeasti hakkaavat rummut, jotka lisäksi ovat melko etualalla, yhdistettynä tasaisesti soljuviin vokaaleihin ei ole kovin hyvä yhdistelmä. Tätä seikkaa lukuun ottamatta Houmotsu on ihan kuunneltava kappale, vaikkakaan se ei Atrian tasolle yllä. Danchoun laulutaitoja täytyy kuitenkin kehua; vaikka jotkin kohdat selvästi vaativat ponnisteluja, tältä vokalistilta ei ääni tunnu loppuvan kesken.

Tämä eheä, mutta kyllin monipuolinen single edustaa oikein hyvin NoGoDin tuotantoa. Uskon, että siinä sekä instrumentaalinen että vokaalinen puoli pääsevät oikeuksiinsa, vaikka kumpikaan raidoista ei tämän kuuntelijan musiikillisiin historiankirjoihin pääsekään. Atria saa kuitenkin NoGoDin parhaimpana singlenä pisteet kotiin.
aiheeseen liittyvät julkaisut
aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus
aiheeseen liittyvät teemat

J-Visual[ism]: äänestys ja kilpailu



mainokset
  • Bishi Bishi, by Ankama
  • FLOW
  • MAN WITH A MISSION
  • CLJ Records
  • An Cafe - Nosturi 6.11.2012
  • FLOW - AWESOME Jrock concert!
  • Neo Tokyo